Soittoharjoittelun tekniikka : Pohdintaa harjoittelun jaksottamisesta

Abstract

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää oppimispsykologiselta kannalta paras tapa harjoitel- la instrumenttia tai opettaa harjoittelua. Tehtävänä oli selvittää, voivatko jotkin yleisesti käytössä olevat oppimistekniikat olla luultua tehottomampia, tai jopa haitallisia oppimisen sekä opiskelumotivaation kannalta. Työ toteutettiin keräämällä muiden tekemiä tutkimustuloksia motoristen- sekä kognitiivisten taitojen oppimisesta. Työ keskittyy opiskelun ajankäyttöön pidemmällä aikavälillä sekä opiskelun jaksottamiseen opiskelutilanteessa. Tulokset viittaavat siihen, että jos halutaan pitkän aikavälin muistamista, johtaa opiskelun hajauttaminen pidemmälle aikavälille parempiin oppimistuloksiin. Myös opiskelusession aikana tehty aihealueiden vaihtelu johtaa paremman muistijäljen syntymiseen. Tämä on mahdollista, koska vaihtelu pakottaa aivoja rakentamaan toimintamallin ratkaisulle useita kertoja. Tällöin aivoissa sijaitsevat synapsit vahvistuvat. Mitä suurempi mentaalinen aktiivi- suus on, sitä paremmin opimme. Kävi ilmi, että suositut opiskelutekniikat, joissa esimerkiksi opiskellaan yksi asia kerrallaan tai ns. pänttäämällä tai joissa oppimisympäristö on aina sama, eivät johda parhaaseen oppimistulokseen. Kuitenkin näitä tekniikoita yleisesti käytetään ja opiskelijat arvioivat itse oppivansa näin parhaiten. Epätehokkaiden oppimistekniikoiden suosiota voidaan selittää niistä välittyvällä sujuvuuden tunteella. Tekniikoihin, jotka pitävät sisällään niin sanottua haluttua vaikeutta (engl. desirable difficulty), ei ole yhtä helppo turvautua. Yhtenä työn johtopäätöksenä voidaan mainita, että oppimistekniikoista tietoinen opiskelija tai opettaja voi halutessaan muuttaa tekemistään merkittävästi. Esittelen työn lopussa vaihtoehtoisen instrumentin harjoittelufilosofian pohjautuen työssä käytettyihin oppimispsy- kologisiin tutkimuksiin.

This Bachelor’s thesis explores the ideal way to practice a musical instrument from the learning psychology point of view. The main objective was to determine, if some of the common learning techniques can be inefficient or even harmful to learning and motivation. The work was carried out by reviewing research into motor skills and cognitive psychology. This thesis focuses on the use of time and interleaving of subject areas in the course of a learning session. The results indicate that if longer retention is desired, the spacing of study to a longer span of learning periods leads to better learning. Also the interleaving of study subjects during a learning session leads to better performance and better retention. This is because inter- leaving challenges the brain to build a solution every time we change the object of learn- ing. The constant changes reinforce neural connections in the brain and enhance the learning. It appears that commonly used learning techniques such as cramming, learning one con- cept at a time and always studying in the same environment do not lead to optimal long- term learning. Students also usually see that they learn best by using the aforementioned techniques. The popularity of inefficient learning strategies may be explained by the de- ceptive sense of fluency they provide. Learning techniques that include so-called desirable difficulty are not so easy to use in practicing, but they are worth trying, because they pro- vide the best long-term learning. One of the conclusions is that an individual who is aware of different learning techniques and how they affect the brain can improve their learning significantly. In this thesis, I intro- duce an alternative practice schedule based on the findings of previous research.