Nuorten kokemuksia syömishäiriön puheeksiottamisesta ja saamastaan tuesta kouluterveydenhoitajan vastaanotolla
Horttana, Sanna; Pakanen, Ulla (2016)
Horttana, Sanna
Pakanen, Ulla
Oulun ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201703293847
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201703293847
Tiivistelmä
Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvata nuoren kokemuksia syömishäiriön puheeksiottamisesta ja saamastaan tuesta kouluterveydenhoitajan vastaanotolla. Halusimme selvittää, ovatko nuoret omasta mielestään saaneet asianmukaista ja ammattitaitoista kohtaamista sairauden tunnistamisessa kouluterveydenhuollossa. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa nuorten kokemuksiin perustuvaa tietoa terveydenhoitajien taidoista ja haasteista ottaa vastaanotolla puheeksi nuoren syömishäiriö sekä heidän valmiuksista tukea nuorta saamaan apua ongelmaansa. Kouluterveydenhoitajat voivat hyödyntää tutkimustuloksia arvioidessaan ja kehittäessään omia taitojaan nuoren syömishäiriön puheeksiottamisessa ja nuoren tukemisessa.
Tutkimus on laadullinen ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla neljää nuorta. Toteutimme haastattelut yksilöhaastatteluina aikaisemmin laatimamme teemahaastattelurungon pohjalta. Aineisto analysoitiin käyttämällä induktiivista sisällönanalyysiä.
Tutkimustulosten mukaan nuorten läheiset olivat esittäneet ensin huolensa terveydenhoitajille, jonka jälkeen terveydenhoitaja oli kutsunut nuoren vastaanotolleen. Syömishäiriön puheeksiottamisesta nuorilla oli erilaisia kokemuksia, terveydenhoitaja otti syömishäiriön puheeksi nuoren kanssa joko suoraan tai sivuuttamalla asiaa. Tutkimustulosten mukaan nuoret kaipasivat kouluterveydenhoitajilta tiukempaa otetta hoitoon sekä kokonaisvaltaista kohtaamista. Terveydenhoitajien työkalut syömishäiriön hoidossa ja tunnistamisessa olivat pääasiassa painonkontrollit sekä keskusteleminen. Nuoret kertoivat, että mukavalle ja ammattitaitoiselle terveydenhoitajalle on helppo keskustella. Sairaudella pelottelu ja sairauden tunnottomuus vaikeuttavat hyvän keskusteluyhteyden muodostumista. Terveydenhoitaja oli jokaisen nuoren kohdalla tärkeä henkilö jatkohoitoon ohjaamisessa. Tutkimustulosten perusteella terveydenhoitajilla oli ollut ammattitaito tunnistaa nuoren syömishäiriö ja siihen viittaavia oireita. Kuitenkin terveydenhoitajien tietämys syömishäiriöistä ja niiden laaja-alaisuudesta koettiin osin puutteelliseksi.
Jatkotutkimusideana voisi tutkia, onko erimuotoisia syömishäiriöitä sairastavilla poikkeavia kokemuksia puheeksiottamisesta. Myös terveydenhoitajille suunnattu opas syömishäiriön puheeksiottamisesta voisi olla aiheellinen. Jatkossa olisi hyvä laajentaa tutkimuksen osallistujamäärää, että nähdään vaikuttaako se tuloksiin.
Tutkimus on laadullinen ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla neljää nuorta. Toteutimme haastattelut yksilöhaastatteluina aikaisemmin laatimamme teemahaastattelurungon pohjalta. Aineisto analysoitiin käyttämällä induktiivista sisällönanalyysiä.
Tutkimustulosten mukaan nuorten läheiset olivat esittäneet ensin huolensa terveydenhoitajille, jonka jälkeen terveydenhoitaja oli kutsunut nuoren vastaanotolleen. Syömishäiriön puheeksiottamisesta nuorilla oli erilaisia kokemuksia, terveydenhoitaja otti syömishäiriön puheeksi nuoren kanssa joko suoraan tai sivuuttamalla asiaa. Tutkimustulosten mukaan nuoret kaipasivat kouluterveydenhoitajilta tiukempaa otetta hoitoon sekä kokonaisvaltaista kohtaamista. Terveydenhoitajien työkalut syömishäiriön hoidossa ja tunnistamisessa olivat pääasiassa painonkontrollit sekä keskusteleminen. Nuoret kertoivat, että mukavalle ja ammattitaitoiselle terveydenhoitajalle on helppo keskustella. Sairaudella pelottelu ja sairauden tunnottomuus vaikeuttavat hyvän keskusteluyhteyden muodostumista. Terveydenhoitaja oli jokaisen nuoren kohdalla tärkeä henkilö jatkohoitoon ohjaamisessa. Tutkimustulosten perusteella terveydenhoitajilla oli ollut ammattitaito tunnistaa nuoren syömishäiriö ja siihen viittaavia oireita. Kuitenkin terveydenhoitajien tietämys syömishäiriöistä ja niiden laaja-alaisuudesta koettiin osin puutteelliseksi.
Jatkotutkimusideana voisi tutkia, onko erimuotoisia syömishäiriöitä sairastavilla poikkeavia kokemuksia puheeksiottamisesta. Myös terveydenhoitajille suunnattu opas syömishäiriön puheeksiottamisesta voisi olla aiheellinen. Jatkossa olisi hyvä laajentaa tutkimuksen osallistujamäärää, että nähdään vaikuttaako se tuloksiin.