Vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneiden nuorten kokemuksia irtautumisesta sekä tuen tarpeesta irtautumisprosessissa
Karjalainen, Annamari; Terho, Marita; Väyrynen, Johanna (2017)
Karjalainen, Annamari
Terho, Marita
Väyrynen, Johanna
Oulun ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201704114590
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201704114590
Tiivistelmä
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvailla vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneiden nuorten kokemuksia liikkeestä irtautumisesta. Tavoitteena oli tuottaa kokemuksellista tietoa irtautumisprosessista sekä selvittää nuorten kokemaa tuen tarvetta irtautumisprosesin aikana. Työ tehtiin monikulttuurisen nuorisotyön näkökulmasta tavoitteena tuottaa tietoa, joka hyödyntää esimerkiksi nuorisotyötä tekeviä.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike on Suomen suurin herätysliike. Liikkeellä on voimakkaat kulttuuriset perinteet ja vaikutus erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla. Liike tunnetaan perhekeskeisyydestä, elämäntapanormeista ja eksklusiivisesta pelastusopista. Liikkeestä irtautuvalle kokemus on aina yksilöllinen, mutta siihen yleensä liittyy pelkoja ihmissuhteiden menettämisestä ja uuden elämäntavan rakentumisesta. Irtautuminen on vähittäinen prosessi ja siihen liittyy monia tasoja identiteetin uudelleenrakentamisesta ulkoisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Riskinä irtautumisessa voi olla hylkäämistä, häpeää tai masennusta. Tutkimus tehtiin teemahaastatteluna kahden pääteeman ohjaamina. Pääteemat liittyivät kokemuksiin vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtautumisessa sekä koettuun tuen tarpeeseen tämän prosessin aikana.
Tuloksista ilmeni, että kaikkien haastateltujen irtautuminen oli pitkällisen prosessin tulos, ja jokainen oli jo varsin nuorena tunnistanut itsessään ajatuksia, jotka olivat ristiriidassa vanhoillislestadiolaisen opetuksen tai elämäntavan kanssa. Irtautumiseen liittyi pelkoja sosiaalisten suhteiden menettämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Läheisten reaktiot olivat vaihtelevia, mutta kukaan ei tullut hylätyksi perheensä taholta. Oma prosessi jatkui pitkään irtautumisilmoituksen ja elämän asettumisen ”uusille urilleen” jälkeen. Tuen tarvetta tunnistettiin jokaisen taholta ja ammattiauttajaa oli myös käytetty tuen saamiseksi. Ystävien ja vertaisten tuki korostui. Irtautumisen jälkeen nähdään myös monia myönteisiä piirteitä liikkeen piirissä.
Tulokset antavat viitteitä sille, että uskonnollisten vähemmistöjen tunnustaminen osana tasa-arvo- ja monikulttuurisuustyötä on tärkeää. Näin on etenkin alueilla, joilla kulttuurinen ero valtaväestön ja vähemmistön välissä elää keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa. Oman vähemmistökulttuurin voi nähdä myös etnisenä identiteettinään ja ylpeyden aiheena myös irtautumisen jälkeen, esimerkiksi monet sisarukset eivät ole häpeällinen asia, vaan rikkaus.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike on Suomen suurin herätysliike. Liikkeellä on voimakkaat kulttuuriset perinteet ja vaikutus erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla. Liike tunnetaan perhekeskeisyydestä, elämäntapanormeista ja eksklusiivisesta pelastusopista. Liikkeestä irtautuvalle kokemus on aina yksilöllinen, mutta siihen yleensä liittyy pelkoja ihmissuhteiden menettämisestä ja uuden elämäntavan rakentumisesta. Irtautuminen on vähittäinen prosessi ja siihen liittyy monia tasoja identiteetin uudelleenrakentamisesta ulkoisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Riskinä irtautumisessa voi olla hylkäämistä, häpeää tai masennusta. Tutkimus tehtiin teemahaastatteluna kahden pääteeman ohjaamina. Pääteemat liittyivät kokemuksiin vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtautumisessa sekä koettuun tuen tarpeeseen tämän prosessin aikana.
Tuloksista ilmeni, että kaikkien haastateltujen irtautuminen oli pitkällisen prosessin tulos, ja jokainen oli jo varsin nuorena tunnistanut itsessään ajatuksia, jotka olivat ristiriidassa vanhoillislestadiolaisen opetuksen tai elämäntavan kanssa. Irtautumiseen liittyi pelkoja sosiaalisten suhteiden menettämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Läheisten reaktiot olivat vaihtelevia, mutta kukaan ei tullut hylätyksi perheensä taholta. Oma prosessi jatkui pitkään irtautumisilmoituksen ja elämän asettumisen ”uusille urilleen” jälkeen. Tuen tarvetta tunnistettiin jokaisen taholta ja ammattiauttajaa oli myös käytetty tuen saamiseksi. Ystävien ja vertaisten tuki korostui. Irtautumisen jälkeen nähdään myös monia myönteisiä piirteitä liikkeen piirissä.
Tulokset antavat viitteitä sille, että uskonnollisten vähemmistöjen tunnustaminen osana tasa-arvo- ja monikulttuurisuustyötä on tärkeää. Näin on etenkin alueilla, joilla kulttuurinen ero valtaväestön ja vähemmistön välissä elää keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa. Oman vähemmistökulttuurin voi nähdä myös etnisenä identiteettinään ja ylpeyden aiheena myös irtautumisen jälkeen, esimerkiksi monet sisarukset eivät ole häpeällinen asia, vaan rikkaus.