Analyysi Johannes Brahmsin ensimmäisestä pianokonsertosta

Abstract

Opinnäytetyöni käsittelee romantiikan ajan säveltäjän Johannes Brahmsin ensimmäistä pianokonserttoa (D-molli, Op. 15). Analysoin konserton muotoa, harmoniaa, motiiveita ja kontrapunktia. Kontrapunktia käsittelen tosin hyvin vähän, alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen, koska kirjoitetun osuuden pituus alkoi kasvaa opinnäytetyön puitteissa liian pitkäksi.

Suurin syy opinnäyteyöni aiheen valintaan oli haluni kehittyä säveltäjänä. Brahms on jo muutamia vuosia ollut lempisäveltäjäni ja hänen ensimmäinen pianokonserttonsa on lempiteoksiani. Lisäksi yksi mahdollisista tulevaisuuden työnkuvistani saattaa olla musiikin teorian opettaja, joten koen, että syventyminen suuren säveltäjän mestariteokseen parantaa huomattavasti musiikin teorian ymmärtämystäni.

Pianokonserton muoto noudattaa klassista kaavaa, jossa ensimmäinen ja viimeinen osa ovat nopeatempoisia ja toinen osa on tempoltaan hidas. ”Elements of Sonata Theory”-kirjassa sonaattimuodosta tunnistetaan viisi eri päätyyppiä, joista tyyppi kolme on kaikista yleisin (se koostuu esittelyjaksosta, kehittelyjaksosta ja kertausjaksosta). Pianokonserton ensimmäinen osa on luokituksen mukaan tyyppiä viisi, jossa tyyppiin kolme sekoittuu vanhasta konserttoperinteestä tutti-soolo vuorottelua. Hidas osa menee kehysrakenteessa (A-B-A) ja viimeinen osa on hybridimuoto sonaatti-rondo (tyyppi 4). Motiivien käytöltään teos on monotemaattinen kokonaisuus, jossa ensimmäisessä osassa esitellyn motiivisen materiaalin kehittely jatkuu vielä viimeisessä osassa. Monipuolinen kromaattisten muunnossävelten käyttäminen ja klassisten harmonisten ilmiöiden kehittely ovat harmonian kannalta konserton silmiinpistävimpiä piirteitä. Tärkeimpiä havaintoja kontrapunktin kannalta on rohkea dissonanssin käsittely, joka oli yksi syy konserton huonolle vastaanotolle sen ensiesityksen aikoihin. Mainitsemisen arvoista on myös se, että konsertossa on harvoja hetkiä jolloin säveltäjä ei ole asettanut vähintään kahta melodiaa kontrapunktisesti päällekkäin.

Sain opinnäytetyöni tekemisestä rohkeutta oman äänen etsimiseen säveltäjänä. Lisäksi klassismin ja romantiikan estetiikan tuntemukseni kasvoi huomattavasti.

In my thesis I discuss the first piano concerto of the Romantic era composer Johannes Brahms. I analyse the form, harmony, motives and counterpoint of the concerto. As the length of the written portion of my thesis started to grow out of hand I had to cut back from my original intention of covering the counterpoint of the concerto extensively.

The biggest factor in choosing the subject for my thesis was the urge to better myself as a composer. For a few years now Brahms has been my favourite composer and his first piano concerto one of my favourite pieces of music. Furthermore, one of my future job descriptions may be a music theory teacher and as such sinking my teeth into the work of one of the great composers is bound to advance my understanding of music theory substantially.

The form of the concerto adheres to the classical tradition wherein the tempo of the first and last movement is fast and the tempo of the middle movement is slow. The book “Elements of Sonata Theory” recognizes five sonata form types of which type 3 is the most common (it consists of exposition, development and recapitulation). The first movement of the piano concerto is a type 5 sonata. It mixes tutti-solo alternation from the old concerto tradition with a type 3 sonata. The slow movement is written in ternary form (A-B-A) and the last movement is a sonata-rondo (type 4). When it comes to the use of motives the piece is monothematic. The development of the motivic material introduced in the first movement continues to the very last bars of the last movement. Harmonically the concerto is riddled with chromatically altered chords and Brahms develops many a classical harmonic phenomena. The most prevalent feature about the counterpoint is Brahms’ bold use of dissonance. This was likely one of the decisive factors for the bad reception the concerto got at its premiere. It is also worth mentioning that moments where the composer has not juxtaposed at least two melodies contrapuntally are few and far apart.

From writing my thesis I gained courage in finding my own voice as a composer. In addition my knowledge of the aesthetics of the music of the Classical and the Romantic era increased considerably.