Ohjaaja avittaa luovuuteen : Nykyohjaajan keinot näyttelijän harjoitusolosuhteiden luomiseksi

Abstract

Tämä opinnäytetyö tutkii nykyohjaajien käytössä olevia keinoja näyttelijän luovuutta tukevien harjoitusolosuhteiden luomiseksi. Ammattiohjaajan työ voidaan jakaa raa’asti kahteen johtamisalueeseen: taiteelliseen johtajuuteen ja käytännön johtajuuteen. Tarkastelun kohteena on kaksi käytännön johtajuuteen kuuluvaa erityisosaamisen aluetta: (1) ohjaajan ja näyttelijän vuorovaikutus harjoituksissa, sekä (2) ohjaajantyö työryhmän ja sen työskentelykäytäntöjen johtamisena.

Opinnäyte sai kimmokkeensa ohjaamisen haasteista harrastelijaproduktioissa. Tarkoituksena onkin selvittää törmäävätkö ammattiohjaajat samantapaisiin haasteisiin esimerkiksi vaativuuden säätelyssä, ohjeiden ja palautteen kommunikoinnissa sekä oman persoonan käyttämisessä ohjaajantyössä. Tämä työ jaottelee teatteri-ilmaisun ohjaaja -opiskelijalle etäiseksi jäävää ammattiohjaajan työnkuvaa, kuvaten arjen harjoitustyöskentelyn vaatimuksia ohjaajan näkökulmasta.

Opinnäytetyötä varten haastateltiin seitsemää suomalaista 2000-luvulla ohjaajan uransa tehnyttä ammattiohjaajaa Helsingissä keväällä 2016. Haastateltavat ovat Lauri Maijala, Linda Wallgren, Janne Reinikainen, Akse Pettersson, Milja Sarkola, Sirpa Riuttala ja Saara Turunen. Haastattelujen näkökulma rajattiin ohjaajavetoisiin harjoitusprosesseihin.

Opinnäyte on jaettu kolmeen pääosioon, jotka nousevat haastatteluissa säännöllisesti esiin. Nämä pääosiot ovat (1) pyrkimys olla luotettava ja ahkera johtaja, (2) pyrkimys olla hyvä ja moraalinen ihminen sekä (3) pyrkimys aitouteen ja oman persoonallisuuden kunnioitukseen.

Keskeinen tutkimuskysymys on: Millainen on ohjaajien sosiaalis-käytännöllisten keinojen kirjo erilaisten näyttelijöiden saattamiseksi mahdollisimman luovaan tilaan harjoituksissa.

Vastauksena opinnäytteessä esitettyihin kysymyksiin voidaan todeta, että itsetuntemus on ohjaajan tärkein työkalu. Toimintatapojen, persoonallisuuksien ja mielipiteiden kirjo oli haastatteluissa valtava, mutta jokaista ohjaajaa ajoi pyrkimys hyvään ohjaajuuteen – ja jokainen myös kulkee tavoitetta kohti itse raivaamaansa reittiä. Tämä opinnäytetyö vakuuttaa lukijansa siitä, että kukaan ei ole lähtökohtaisesti kelvoton rakentamaan näyttelijöille luovuuden olosuhteita, eikä kukaan omista ainoaa oikeaa reseptiä luovan tilan saavuttamiseksi.

This thesis considers the means that theatre directors have to create beneficial rehearsal scenarios that build actors' creativity. A professional theatre director's job can be seen as requiring two distinct types of leadership: artistic leadership and practical leadership; this thesis examines two subtopics in the area of practical leadership: (1) the interaction between the director and actor during rehearsals and (2) the logistical aspects of directing.

The inspiration for this thesis came from the author’s own challenges in directing amateur actors. The aim of this thesis is to find out whether professional theatre directors encounter the same challenges as directors working with amateur actors, specifically in terms of determining how much to demand from actors, how to communicate directions and feedback, and how much to utilise the director’s own personality in the director's work. Also considered are special areas of a professional theatre director’s work that may not yet be familiar to the typical drama instructor student.

In order to write the thesis, seven professional Finnish directors that have started their career after the year 2000 were interviewed. The directors included are Lauri Maijala, Linda Wallgren, Janne Reinikainen, Akse Pettersson, Milja Sarkola, Sirpa Riuttala ja Saara Turunen. Three topics that were frequently mentioned in the interviews became the three main sections of the thesis. These topics are: (1) the aspiration of being a trustworthy and hard-working leader, (2) the aspiration of being a good and moral human being and (3) the aspiration of being genuine and respecting one's own personality.

The fundamental research question is as follows: “What are the social and practical means that directors use in order to allow different kinds of actors to enter into a creative state in theatre rehearsals?”

Through the interviews, it was determined that self-knowledge is a director’s most important tool for increasing actors’ creativity. Even though their habits, working principles, personalities and opinions varied widely, all the directors interviewed were found to be driven by the aspiration of being a good director, and each one ultimately reached the goal in their own way. This thesis concludes that any director, regardless of background or personality, has the ability to build up the circumstances for actors’ creativity, even if no single applicable method exists to do so.