Erityinen ero : kehitysvammaisen tuen tarve erotilanteessa
Bar-Yosef, Soile; Tuisku-Lehto, Sanna (2017)
Bar-Yosef, Soile
Tuisku-Lehto, Sanna
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017090614839
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017090614839
Tiivistelmä
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tutkimustiedon sekä ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden haastattelujen perusteella selvittää millaista tukea lievästi kehitysvammaiset tarvitsevat parisuhdekriisissään. Lisäksi tutkimme hyötyisikö vammainen henkilö erityisesti vammaisille räätälöidystä eroryhmästä. Idea opinnäytetyön aiheesta tuli Sininauhaliitosta, jossa oli suunniteltu esteettömän eroryhmän perustamista. Sininauhaliitto toimi työelämänkumppaninamme. Sininauhaliiton työnkuvaan kuuluu matalan kynnyksen eropalvelu ihmisille, joilla on erokriisin lisäksi myös muita hyvinvoinnin ja jaksamisen riskitekijöitä tai erityiskysymyksiä. Tietomme mukaan kehitysvammaisten tuen tarvetta erotilanteessa ei ollut aiemmin tutkittu.
Keräsimme aineistomme kvalitatiivisin teemahaastatteluin. Teemoiksi valitsimme parisuhteen haasteet ja eroryhmän erityistarpeet. Nauhoitimme haastattelut ja analysoimme haastatteluiden tulokset koodaamalla. Tavoitteena oli saada tietoa marginaalissa olevasta kohderyhmästä, joten haastatteluiden toteuttaminen eettisesti oli tärkeää. Työmme lähtökohta oli abduktiivinen. Teoreettisestä viitekehyksestä nousi ennakko-oletuksina kehitysvammaisten tarve yhteisön tuelle, tunteiden käsittelyn haasteet, alttius hyväksikäytölle ja heikko itsetunto. Haastatteluiden tuloksista nousivat esille samat teemat.
Tulosten perusteella kehitysvammaisten parisuhteissa haasteet ovat aivan samanlaisia kuin muillakin ihmisillä, mutta keinot kohdata ja käsitellä näitä haasteita ovat heikompia. Kehitysvammaiset hyötyivät parhaiten parisuhteen kriisitilanteissa tuesta, jossa osataan huomioida kehitysvammaisen erityisen tuen tarpeet yksilöllisesti. Mahdollisuus keskustella erosta koettiin tutkimuksessamme merkittäväksi. Tulosten perusteella yhteinen diagnoosi ei ollut tärkeintä, vaan ennemminkin mahdollisuus tulla kuulluksi ja saada tarvittaessa opastusta parisuhteen kriisin käsittelyyn.
Teoriatiedon kerääminen oli haastavaa. Löysimme haastateltavaksi kokemusasiantuntijoita, joilta saimme arvokasta kokemukseen pohjautuvaa tietoa. Haastatteluja tehdessä huomasimme kehitettävää omassa tavassamme haastatella. Haastatteluiden tekeminen oli hyvä oppimisprosessi. Teoriaviitepohjamme ja haastatteluiden tulokset tukivat toisiaan. Niiden perusteella muodostimme eheän kokonaisuuden työmme tuloksista. Kokonaisuudessaan koimme opinnäytetyön parissa työskentelyn mielenkiintoisena oppimisprosessina. Yhteistyö toi työhömme syvemmän ulottuvuuden, kuin mitä se olisi ollut yksin työskennellessä. Koimme yhdessä työskentelyn positiiviseksi, ilmapiiri oli avoin ja mahdollisti kriittisenkin keskustelun. Yhteistyötä helpotti samanlainen ote työskentelyyn, kumpikin otti tasapuolisesti vastuuta työstä.
Toivomme työmme auttavan kehittämään vammaisille suunnattua erotyöskentelyä. Esittelemme työssämme kehitysvammaisten tuen tarvetta erotilanteissa. Työmme mahdollistaa ammattilaisia huomaamaan avun tarpeen erotilanteissa ja toivon mukaan se rohkaisee antamaan herkemmin apua eron käsittelyssä.
Keräsimme aineistomme kvalitatiivisin teemahaastatteluin. Teemoiksi valitsimme parisuhteen haasteet ja eroryhmän erityistarpeet. Nauhoitimme haastattelut ja analysoimme haastatteluiden tulokset koodaamalla. Tavoitteena oli saada tietoa marginaalissa olevasta kohderyhmästä, joten haastatteluiden toteuttaminen eettisesti oli tärkeää. Työmme lähtökohta oli abduktiivinen. Teoreettisestä viitekehyksestä nousi ennakko-oletuksina kehitysvammaisten tarve yhteisön tuelle, tunteiden käsittelyn haasteet, alttius hyväksikäytölle ja heikko itsetunto. Haastatteluiden tuloksista nousivat esille samat teemat.
Tulosten perusteella kehitysvammaisten parisuhteissa haasteet ovat aivan samanlaisia kuin muillakin ihmisillä, mutta keinot kohdata ja käsitellä näitä haasteita ovat heikompia. Kehitysvammaiset hyötyivät parhaiten parisuhteen kriisitilanteissa tuesta, jossa osataan huomioida kehitysvammaisen erityisen tuen tarpeet yksilöllisesti. Mahdollisuus keskustella erosta koettiin tutkimuksessamme merkittäväksi. Tulosten perusteella yhteinen diagnoosi ei ollut tärkeintä, vaan ennemminkin mahdollisuus tulla kuulluksi ja saada tarvittaessa opastusta parisuhteen kriisin käsittelyyn.
Teoriatiedon kerääminen oli haastavaa. Löysimme haastateltavaksi kokemusasiantuntijoita, joilta saimme arvokasta kokemukseen pohjautuvaa tietoa. Haastatteluja tehdessä huomasimme kehitettävää omassa tavassamme haastatella. Haastatteluiden tekeminen oli hyvä oppimisprosessi. Teoriaviitepohjamme ja haastatteluiden tulokset tukivat toisiaan. Niiden perusteella muodostimme eheän kokonaisuuden työmme tuloksista. Kokonaisuudessaan koimme opinnäytetyön parissa työskentelyn mielenkiintoisena oppimisprosessina. Yhteistyö toi työhömme syvemmän ulottuvuuden, kuin mitä se olisi ollut yksin työskennellessä. Koimme yhdessä työskentelyn positiiviseksi, ilmapiiri oli avoin ja mahdollisti kriittisenkin keskustelun. Yhteistyötä helpotti samanlainen ote työskentelyyn, kumpikin otti tasapuolisesti vastuuta työstä.
Toivomme työmme auttavan kehittämään vammaisille suunnattua erotyöskentelyä. Esittelemme työssämme kehitysvammaisten tuen tarvetta erotilanteissa. Työmme mahdollistaa ammattilaisia huomaamaan avun tarpeen erotilanteissa ja toivon mukaan se rohkaisee antamaan herkemmin apua eron käsittelyssä.