Että edes joku sanoo: "Sä olet hyvä!" : syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tukeminen muutokseen

Abstract

Nuorten syrjäytyminen on ajankohtainen haaste yhteiskunnassamme. Saavatko haastavasti oireilevat ja lastensuojelun piirissä olevat nuoret riittävästi sellaista tukea, jota he tarvitsevat? Onko muutos näiden nuorten elämässä vielä mahdollista, vai ohjaako huono-osaisuuden leima heidän elämäänsä automaattisesti huonoon suuntaan? Opinnäytetyön yhteistyökumppanina oli erityisluokanopettaja, joka oli kiinnostunut toimintaterapian mahdollisuuksista oppilaidensa ja oman työnsä tukemisessa. Yhteistyökumppanin oppilaat olivat lastensuojelulaitoksessa asuvia 13−17-vuotiaita nuoria.

Laadullisen opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää toimintaterapian mahdollisuuksia syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemisessa muutokseen. Tavoitteena oli myös lisätä tietoutta toimintaterapian tarpeellisuudesta ja hyödynnettävyydestä erityisopetuksessa ja lastensuojelussa. Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä oli inhimillisen toiminnan malli (MOHO). Myös lastensuojelun, nuoruuden ja syrjäytymisen käsitteisiin perehdyttiin. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin ryhmämuotoista teemahaastattelua, johon osallistui kolme yläkoulun erityisopettajaa, joista yhdellä oli toimintaterapeutin koulutus. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tulosten jäsentämisessä hyödynnettiin haastatteluteemoja, jotka olivat: nuoren tuen tarve, opettajan tuen tarve, sosiaaliset suhteet ja syrjäytyminen sekä nuoren tukeminen muutokseen. Tulosten neljä merkityksellistä näkökulmaa olivat: kuntoutuksen tarve, moniammatillinen yhteistyö, ympäristön merkitys ja nuoren tukemisen strategiat. Huomionarvoisia asioita olivat myös syrjäytymisen ennaltaehkäisevän työn tärkeys ja nuoren turvallisen aikuisen tarve. Ennakko-oletuksena opinnäytetyössä oli, että toimintaterapiaa tarvitaan lastensuojelussa ja erityisopetuksessa. Tulokset vahvistivat tämän oletuksen.

Opinnäytetyön tekijöiden toiveena oli herättää ammattilaisia näkemään jokaisessa nuoressa mahdollisuus muutokseen ja parempaan elämään. Lisää tutkimuksia muun muassa arvioin-tivälineiden ja toimintaterapian interventioiden tuloksellisuudesta tarvitaan, jotta toimintaterapian vaikuttavuutta haastavasti ja psyykkisesti oireilevien nuorten tukemisessa voitaisiin osoittaa. Etenkin nuoren omaa näkökulmaa esiin tuovalle jatkotutkimukselle on tarvetta.

Social exclusion of young people is a current challenge in our society. Behavioral and emotional difficulties among adolescents occur especially in the contexts of special education and child protection. Whether the support and rehabilitation provided for adolescents suffering from major challenges in life is adequate, should be considered, as well as the possibility for change. The partner of this study was a special education teacher working with adolescents, aged 13−17, that are living in a child protection facility. The purpose of this thesis was to provide information on supporting an adolescent to achieve change. The goal of the study was also to increase the awareness of the possibilities of occupational therapy in supporting adolescents in special education and child protection.

A theoretical framework used in this qualitative study is Model of Human Occupation (MOHO). The data for the study was collected by using a semi-structured theme interview. Three special education teachers were interviewed about four aspects concerning their daily work: the adolescents’ need for support, the teachers’ need for assistance, social relations and social exclusion, and teachers’ ways of supporting an adolescent to achieve change. The data was analysed according to abductive rationalisation guided by MOHO theory.

Based on the material gained from the interview four different topics were emphasized: the adolescents in special education need rehabilitation on a daily basis, multi-professional co-operation is needed in the context of special education and child protection, the impact of environmental aspects is crucial, and certain Therapeutic Strategies are beneficial in the context of school environment and special education.

The need for more evidence and scientific arguments remains to indicate the benefits of occupational therapy practice in special education and child protection. Further studies could consider standardised assessment tools and adolescents own aspects in achieving change in life. The study can be used as an opener for discussion about reconsidering the structures of adolescent mental health care and early support. There is always potential for better future for the young people despite the circumstances.