Hemulin tädin pää : Kohteen historialliset kontekstit ja konservointi

Abstract

Tässä paperikonservoinnin opinnäytetyössä perehdyttiin Hemulin tädin pää teatterinaamion historiaa ja konservointia. Opinnäytetyö tehtiin Teatterimuseolle, jonka kokoelmiin naamio kuuluu.

Naamio on valmistettu vuonna 1949 Svenska Teaternin Mumintrollet och Kometen – esitystä varten. Kyseinen näytelmä on ensimmäinen muuminäytelmä maailmassa, ja Hemulin tädin pää on ainoa tallella oleva naamio esityksestä. Tove Jansson käsikirjoitti näytelmän ja suunnitteli myös sen lavastuksen ja puvustuksen. Hemulin tädin pää ei tiettävästi ole ollut muissa teatteriproduktioissa Mumintrollet och Kometen –näytelmän jälkeen.

Naamio on kolmiulotteinen paperiesine, jossa on paikoitellen myös muita materiaaleja, kuten tekstiilejä. Naamion sisäpuoli on vuorattu voimapaperikerroksilla, joiden alla on selluloosavanua pehmustemassana. Naamiolla on kaksi kankaaseen leikattua silmäreikää. Ulkopinnalla on useampia maalikerroksia, päällimmäisenä kermanvaalea maalikerros. Naamiolla on vaahtomuovista tehdyt korvat, jotka on kiinnitetty ilmastointiteipillä. Korvat, vaalea väri ja nykyiset silmät eivät kuulu naamion alkuperäiseen ulkomuotoon. Alun perin se on ollut violetti ja korvaton ja silmien kohdalla on ollut vain yksi iso aukko. Hemuleilla ei ole korvia ja ne ovat väriltään muumeja tummempia. Naamio on siis historiansa aikana muutettu hemulista muumiksi.

Kyseinen muutos on suurin ongelma, jota jouduttiin pohtimaan suhteessa naamion konservointiin. Pohdittiin, mihin historiansa vaiheeseen naamio haluttiin jättää. Mietittiin, kuinka pitkälle naamion ulkomuotoa on mahdollista ja kannattavaa palauttaa ja miten se vastaa konservoinnin tavoitteita. Konservoinnin lähtötavoite oli stabilisoida esineen kunto, eli saattaa se ehyemmäksi ja pysäyttää sen hajoaminen. Naamiossa oli paljon mekaanisia vaurioita sisä- ja ulkopuolen pinnoilla, sekä kaksi suurempaa rakenteellista deformaatiota. Konservointi suoritettiin konservoinnin etiikan mukaisesti, eli toimenpiteet pyrittiin pitämään mahdollisimman vähäisinä ja sellaisina, että ne voi poistaa tarvittaessa turvallisesti. Ennen konservointia tehtiin myös huolellinen dokumentointi sekä hieman materiaalitutkimusta esinetutkimuksen hengessä.

This Bachelor’s thesis of paper conservation describes the conservation and historical contexts of the head of Hemulen’s aunt. The head of Hemulen’s aunt is a theatre mask and it is a part of the Theatre Museum’s collections.

The mask was made in 1949 for Svenska Teatern’s play Mumintrollet och Kometen. The play was the first moomin play in the world and the head of Hemulen’s aunt is the only remaining mask from the play. Tove Jansson wrote the script and designed the set and the costumes. As far as it is known, the head of Hemulen’s aunt has not been used in any other theatre production after Mumintrollet och Kometen.

The mask is a three-dimensional paper object containing other materials as well. The inside of the mask is covered with kraft paper and underneath the paper there is cellulose wool as padding. The mask has two eyes cut on a fabric. There are several paint layers on the outer surface. The top layer is creamy white. The mask has ears made of foam plastic, which are attached to the head with duct tape. The ears, the creamy colour and the eyes do not belong to the original appearance of the mask. Originally the mask was earless and lilac, and there was only one big hole where the two eyes lie now. Hemulens do not have ears and their colour is darker than the moomins’ colour. Thus the mask has been changed from hemulen to moomin at some point of its life.

The change was the biggest issue when considering the conservation of the mask. The historical states of the mask had to be thought of, when planning what to do with its appearance. The possibility and profitability of reverting the appearance had to be determined in respect to the objectives of the conservation work. The primary objective of the conservation was to stabilize the mask, so that it would be intact and its degradation would be stopped. There were many mechanical damages on the inner and the outer sides of the mask and two bigger structural deformations. The conservation was carried out following the ethics of conservation: the treatments carried out as minimal as possible and reversible. A thorough documentation of the mask was carried out before the conservation. Some material analysis was also made in the context of object research.