Lohkominen ja kiinteistötietojärjestelmät EU-maissa
Korhonen, Janne (2018)
Korhonen, Janne
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018052910995

Tiivistelmä
Tässä työssä on tutkittu EU:n jäsenmaiden kiinteistötietojärjestelmiä, lohkomisprosessia ja lainsäädännön eroja jäsenmaiden kesken. Kiinteistötietojärjestelmät ovat pakollisia järjestelmiä, jotta omistukset kiinteistöihin olisivat selkeät ja niiden sijaintitieto olisi tarkka. Kiinteistötietojärjestelmien on tarkoitus antaa tukea ja tietoa kiinteistötoimituksiin.
Tutkittaessa Euroopan unionin alueella suoritettavia lohkomisia tai kiinteistötietojärjestelmiä oli esimerkit jaettu Skandinaviaan, Baltian maihin sekä Keski-Eurooppaan. Tutkimusten avulla selvitettiin EU:n tavoitteiden mukaista työvoiman vapaan liikkuvuuden mahdollisuuksia, kun otetaan lainsäädäntö, koulutus ja lohkomisprosessi huomioon.
Tutkimuksessa keskityttiin erottamaan julkinen ja yksityinen sektori ja selvittämään niiden toimivalta kiinteistötoimituksissa. Tutkimus myös osoitti, että mahdollisuuksien mukaan yksityinen ja julkinen voivat tehdä yhteistyötä.
Tutkimus on suoritettu opiskelijan omasta mielenkiinnosta vapaata työmarkkinaa kohden. Lopun pohdinnassa tulkitaan mahdollisuutta, jossa Suomen tiukkaa lainsäädäntöä voitaisiin muokata tulevaisuuden kehitystä varten, jotta nykyinen valtion monopoliasema olisi mahdollista korvata vapaalla kilpailulla säilyttäen kuitenkin valtion nykyinen asema johtavana kiinteistötietojärjestelmän ylläpitäjänä.