Ikääntymisen vaikutus aistitoimintoihin ja juomapakkausten avattavuuden arviointi
Virtanen, Neea (2018)
Virtanen, Neea
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018091415140

Tiivistelmä
Insinöörityön toimeksiantajana oli Valio Oy, ja työ toteutettiin Valion tutkimus- ja tuotekehitys yksikössä Pitäjänmäessä, Helsingissä. Suomen väestöstä yli 65-vuotiaita on noin 21 %, mutta markkinoilla on silti hyvin vähän ikääntyneille suunnattuja tuotteita. Työn tavoitteena oli perehtyä aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja selvittää, mitä vaatimuksia ikääntyneillä on elintarviketuotteille ja miten aistitoiminnot muuttuvat ikääntyessä. Tavoitteena oli myös tutkia kokeellisesti, onko ikääntymisellä vaikutusta juotavien tuotteiden pakkausten avattavuuteen ja selvittää, mitkä arvioitavista pakkauksista ja ominaisuuksista koetaan hankaliksi ja mitkä helpoiksi avattavuuden kannalta.
Kokeellinen osuus toteutettiin yhteistyössä VTT Oy:n kanssa. Tehtiin aistinvarainen arviointi Valion seitsemän erilaisen juotavan tuotteen pakkaukselle. Raateina arvioinneissa toimi Senioriraati (n=10, 64–79 v) ja nuoremmista henkilöistä koostuva VTT:n asiantuntijaraati (n=10, 26–46 v). Pakkaukset arvioitiin VTT:n validoimalla Helppo avata -testillä (VTT-5631-09), joka oli kuvaileva profiilimenetelmä. Helppo avata -testissä oli kymmenen arvioitavaa ominaisuutta ja arviointiasteikkona oli kymmenenportainen (1–10) jana-asteikko. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin.
Tulosten mukaan raadeilla oli merkitsevä ero ainoastaan yhden tuotteen ja yhden ominaisuuden kohdalla. Voitiin päätellä, ettei ikääntymisellä ole tämän tutkimuksen perusteella suurta vaikutusta juotavien tuotteiden pakkausten avattavuuteen. Tulosten perusteella pystyttiin tekemään päätelmät, mikä pakkauksista on soveltuvin ikääntyneille ja mitkä ominaisuudet olivat haastavia ja mitkä helppoja avattavuuden kannalta.