Teknisten toimihenkilöiden tehokkuuden parantaminen
Rautio, Niina (2019)
Rautio, Niina
2019
Kaikki oikeudet pidätetään
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903283937
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903283937
Tiivistelmä
Työssä pyrittiin parantamaan autoalan teknisten toimihenkilöiden tehokkuutta. Tavoitteena oli luoda jokaiselle henkilölle oma aikataulu lukujärjestyksen muotoon, johon on määritetty jokaiselle työlle paikkansa ja aikansa. Työ toteutettiin seuraamalla asiakasmääriä ja niiden jakautumista vuorokauden eri ajoille sekä viikon eri päiville. Lisäksi teetettiin työntekijöille ajankäyttötutkimus, jota käytettiin aikataulun tekemisen tukena. Tutkittavat asiakasmäärät kirjattiin muistiin ja taulukoitiin Exceliin ja näiden perustalta saatiin tietoon, miten asiakkaat pääsääntöisesti asioivat liikkeessä. Tietoa käytettiin aikataulun suunnittelun tukena. Kyselyn perustalta saatiin käsitys, mihin työntekijät kokevat tarvitsevansa lisäai-kaa ja minkä verran he tällä hetkellä tekevät ylitöitä. Työntekijät kokivat tarvitsevansa lisää työaikaa esimerkiksi laskutukseen. Työntekijöiden mielestä ylityöt sijoittuvat pääsääntöisesti maanantaille ja iltavuoroviikoille. Tuloksena saavutettiin tavoitteen mukainen aikataulu ja annettiin muita keinoja, joilla yrityksen työntekijät voivat parantaa tehokkuuttaan. Tehokkuuden parantamiskeinoja opinnäytetyössä ovat esimerkiksi työtehtävien oikeanlainen priorisointi ja työpäivien suunnittelu. Oletus on, että opinnäytetyön pohjalta tehokkuutta saadaan parannettua työpaikalla.