Maallikkodefibrillaattorin sijoittamisen haasteet - Käypä hoito -suosituksen toteutuminen Pohjois-Savossa

Abstract

Maallikkodefibrillaattorit ovat olleet käytössä jo useita vuosia ja niitä löytyy julkisista kohteista sekä työpaikoilta. Laitteiden määrä on kasvanut viime vuosina ja niitä markkinoidaan aktiivisesti. Tarkkaa lukumäärää laitteista ei ole saatavilla, koska kaikkia laitteita ei ole merkitty rekisteriin. Ruotsi ja Tanska ovat edellä kävijöitä maallikkodefibrillaattoreiden määrissä.

Käypä hoito – suosituksessa korostetaan maallikon roolia sairaalan ulkopuolisessa elvytyksessä. Uhrin selviämisessä on ratkaisevaa, että defibrillaattori saadaan käyttöön alle viidessä minuutissa. Sydänpysähdyksen tapahtuessa sairaalan ulkopuolella, on maallikkodefibrillaattorin löydyttävä läheltä, että aikatavoitteeseen päästään. Suosituksessa mainitaan, että on kustannusvaikuttavaa sijoittaa defibrillaattori kohteeseen, missä tilastollisesti tapahtuu yksi sydänpysähdys viidessä vuodessa. Lisäksi on huomioitava ensihoitopalvelun tavoitettavuus. Ensihoitopalvelu tavoittaa vain harvoin potilaan alle viidessä minuutissa. Suomessa ei ole saatavissa tilastoja tai raportteja maallikkodefibrillaattorin ansiosta pelastuneista ihmisistä.

Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää defibrillaattoreiden sijoittumista Defi-rekisterin avulla. Olen haastatellut rekisterissä nimettyjä vastuuhenkilöitä ja selvittänyt perusteita laitteen hankinnalle sekä mahdollisia käyttäjäkokemuksia. Aineisto on hankittu Pohjois-Savon alueelta, jonka alueella asuu noin 4,5 % Suomen kansasta. Tavoitteena oli arvioida käytön kannalta optimaalisen sijoittamisen tapoja, jotka toteutuessaan mahdollistaisivat tehokkaan sekä kustannusvaikuttavan mallin maallikkodefibrillaattoreiden hyödyntämiseen Suomessa. Tähän valitsin asiantuntijapaneelin, joka kommentoi aiheeseen liittyviä teemoja.

Rekisteristä löytyi noin 130 defibrillaattoria. Laite oli useimmiten sijoitettu kauppaan tai kauppakeskukseen. Toiseksi eniten laitteita löytyi työpaikoilta. Laitteita oli hankittu paljon viimeisen kahden vuoden aikana ja hankinnan perusteena oli yleensä ensiapukurssilta saatu kokemus tai jälleenmyyjän markkinointi. Käyttökokemuksia laitteesta oli vain viidessä kohteessa ja niissäkään ei varmuutta uhrin selviämisestä ollut. Defibrillaattorit olivat käytettävissä kohteen aukioloaikoina. Vain hotelleissa ja yöhuoltoasemilla laite oli saatavilla kaikkina vuorokauden aikoina.

Selkeää optimaalista ja kustannusvaikuttavaa toimintamallia defibrillaattorin sijoittamiseen ei asiantuntijoiden mielipiteistä noussut esille. Haasteina nähtiin yhtenäinen valtakunnallinen linjaus sekä rahoitusmalli. Defibrillaattori koettiin hyödylliseksi myös tulevaisuudessa, vaikka käyttäjäkokemuksia on harvassa ja tarve defibrillaatiolle on viime vuosina vähentynyt. Asiantuntijoiden mukaan defibrillaattoreiden määriä on Suomessa järkevä vielä lisätä, mutta laitteiden sijoittamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Julkisella paikalla sydänpysähdyksen kohtaaminen on todennäköistä ja paikalla on yleensä osaavia auttajia. Kaikki maallikkodefibrillaattorit olisi rekisteröitävä, jotta niiden käyttöä voitaisiin koordinoida. Tärkeintä olisi nimetä yksi taho tai organisaatio, joka ohjaisi sekä valvoisi toimintaa. Lisäksi sairaaalan ulkopuolisista elvytyksistä olisi tehtävä vuosittainen raportti Ruotsin ja Tanskan mallin tapaisesti. Kansalaisten kouluttamista elvytystaitoiseksi on jatkettava ja valistusta tuoda näkyvästi esille.