Rakennusohjeiden ja pakkausmenetelmän kehittäminen Salvos Oy:lle
Satokangas, Tuomas (2019)
Satokangas, Tuomas
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905077937

Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena oli Pyhännällä toimivan Salvos Finland Oy:n asiakastyytyväisyyden parantaminen hirsirakennusten rakennusohjeiden ja pakettitoimitusten pakkausmenetelmän kehittämisellä. Tavoitteena oli saada rakennusohjeista entistä selkeämmät ja yksiselitteisemmät. Pakkausmenetelmästä pyrittiin saamaan mahdollisimman yksinkertainen ja mielellään rakentamisjärjestyksen mukainen.
Työ toteutettiin pääasiallisesti itsenäisenä työskentelynä, joka koostui teorian tutkimisesta ja sen soveltamisesta rakennusohjeisiin. Teoriasta löydettiin työohjerunko, joka oli helposti sovellettavissa Salvos Finland Oy:n rakennusohjeisiin. Ohjeita parannettiin selkeyttämällä ulkoasua ja lisäämällä teknisiä piirroksia erilaisista osista ja tarvikkeista, esimerkiksi karapuusta ja vaarnatapista, joita rakennusvaiheissa tarvitaan. Projektin aikana suunniteltiin ja laadittiin pakkauslista pakettitoimitusten mukaan.
Rakennusohjeet saatiin päivitettyä ja pakkausmenetelmän eri mahdollisuudet kartoitettiin esimerkiksi miettimällä, voisiko sisä- ja ulkotarvikkeet pakata erillisiin paketteihin. Pakkausmenetelmä päätettiin kuitenkin pitää entisellään, koska se on toistaiseksi nopein ja logistisesti järkevin tapa pakata. Opinnäytetyössä kävi ilmi, kuinka yksinkertaiset ja pienetkin asiat, kuten pakkauslistan puuttuminen, voivat luoda isompaan kokonaisuuteen merkittäviä ongelmakohtia tai turhia rasitteita.