Kuinka kuvittaa dokumentti, kun ei ole kuvitettavaa? : Kuvakerronnan keinot Ulvilan murhamysteeri -dokumenttielokuvassa
Haapaniemi, Noora (2019)
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905139575
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905139575
Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyöntutkielmassa tutkin, mitä erilaisia kuvakerronnan keinoja dokumenttielokuvien kuvittamiseen käytetään tilanteissa, kun siitä kertovaa haastateltavaa tai autenttista kuvamateriaalia – kuten valokuvia ja kotivideoita – ei voida hyödyntää dokumentin kuvituksessa.
Olen toimittajaopintojeni aikana ollut toteuttamassa yhteensä kolmea dokumenttielokuvaa, joissa kaikissa törmäsin samoihin haasteisiin kuvakerronnan kanssa. Kahdessa ensimmäisessä aiheen herkkyys ja henkilökohtaisuus sekä haastateltavien häveliäisyys johtivat siihen, etteivät haastateltavat joko pystyneet tai halunneet näyttäytyä kuvituskuvissa. Kolmannessa dokumenttielokuvassani taas aihe käsitteli edesmennyttä henkilöä, jolloin kaikkien osapuolten haastatteleminen ja kuvaaminen ei ylipäätänsä ollut mahdollista.
Etsin tutkimuskysymykseeni vastausta Ulvilan murhamysteeri -rikosdokumenttielokuvasta, jossa murhayön tapahtumia ei ole voitu kuvittaa autenttisin keinoin. Arvioin semioottisen analyysimenetelmän avulla, mitä keinoja dokumenttielokuvan kuvakerronnassa on käytetty ja mitä mielikuvia ja tunteita ne minussa herättävät.
Lisäksi haastattelen elokuvakoulun käynyttä Ulvilan murhamysteerin kuvaajaa Hannu-Pekka Vitikaista siitä, miten omaa visuaalisuutta pystyisi kehittämään ja kuvakerrontaan liittyviä ongelmia ennaltaehkäisemään. Olen itse kokenut dokumenttielokuvien kuvakerronnan ideoimisen haastavaksi, sillä minulle on toimittajana luontevampaa keskittyä kuvakerronnan sijasta tekstikerrontaan.
Lopussa vertaan toimittajan ja elokuvantekijän eroja kuvakerronnassa, ja pohdin visuaalisuuden tärkeyttä yksityisellä ja yleisellä tasolla, niin toimittajan työssäni, kuin audiovisuaalisessa yhteiskunnassammekin. Opinnäytetyön tutkielmani on osoitettu kaikille niille aloitteleville ja kokeneille dokumentaristeille, jotka kärsivät kuvakerronnan ideoimisen kanssa taiteilijan blokista.
Olen toimittajaopintojeni aikana ollut toteuttamassa yhteensä kolmea dokumenttielokuvaa, joissa kaikissa törmäsin samoihin haasteisiin kuvakerronnan kanssa. Kahdessa ensimmäisessä aiheen herkkyys ja henkilökohtaisuus sekä haastateltavien häveliäisyys johtivat siihen, etteivät haastateltavat joko pystyneet tai halunneet näyttäytyä kuvituskuvissa. Kolmannessa dokumenttielokuvassani taas aihe käsitteli edesmennyttä henkilöä, jolloin kaikkien osapuolten haastatteleminen ja kuvaaminen ei ylipäätänsä ollut mahdollista.
Etsin tutkimuskysymykseeni vastausta Ulvilan murhamysteeri -rikosdokumenttielokuvasta, jossa murhayön tapahtumia ei ole voitu kuvittaa autenttisin keinoin. Arvioin semioottisen analyysimenetelmän avulla, mitä keinoja dokumenttielokuvan kuvakerronnassa on käytetty ja mitä mielikuvia ja tunteita ne minussa herättävät.
Lisäksi haastattelen elokuvakoulun käynyttä Ulvilan murhamysteerin kuvaajaa Hannu-Pekka Vitikaista siitä, miten omaa visuaalisuutta pystyisi kehittämään ja kuvakerrontaan liittyviä ongelmia ennaltaehkäisemään. Olen itse kokenut dokumenttielokuvien kuvakerronnan ideoimisen haastavaksi, sillä minulle on toimittajana luontevampaa keskittyä kuvakerronnan sijasta tekstikerrontaan.
Lopussa vertaan toimittajan ja elokuvantekijän eroja kuvakerronnassa, ja pohdin visuaalisuuden tärkeyttä yksityisellä ja yleisellä tasolla, niin toimittajan työssäni, kuin audiovisuaalisessa yhteiskunnassammekin. Opinnäytetyön tutkielmani on osoitettu kaikille niille aloitteleville ja kokeneille dokumentaristeille, jotka kärsivät kuvakerronnan ideoimisen kanssa taiteilijan blokista.