Kellarin vedenpaisumuksen syyn selvittäminen
Niemilä, Tomi (2019)
Niemilä, Tomi
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013557

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää kellarin vedenpaisumuksen syy keväisin ja laatia korjaussuunnitelma sekä kustannusarvio korjauksille. Työssä käytettiin apuna talon suunnitelmia sekä erilaisia mittausmenetelmiä, joita olivat muun muassa kosteuden ja korkojen mittaukset kohteesta. Suunnitelmat olivat osin puutteelliset, koska salaojista ei ollut enää saatavissa suunnitelmia.
Tässä opinnäytetyössä esitellään myös yleisesti tulvavesien aiheuttamia riskejä sekä vaurioita koko Suomen mittakaavassa sekä kerrotaan tiivistetysti kuntotarkastusten sisällöstä. Kellarin vedennousutilannetta seurattiin keväällä lumien aikaan ja tehtiin mittauksia kohteessa. Kun vedet olivat kuivaneet, tehtiin kosteusmittauksia kohteeseen pintakosteusmittarilla ja suoritettiin mittauksia ja tutkimuksia kohteesta.
Lopputulema oli, että keväisen tulvimisen syy selvisi ja korjauksista laadittiin korjaussuunnitelma sekä kustannuslaskelma.