Työkalu lammastalouden asiantuntijoille
Selkäinaho, Toni (2019)
Selkäinaho, Toni
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053113866

Tiivistelmä
Lammastalous on poikkeuksellinen maatalouden suuntaus, sillä se kasvaa koko ajan. Vaikka tiloja lopettaa, uusia tiloja tulee myös runsaasti. Lampaan lihan kulutuksen onkin tutkittu kasvavan lähivuosina eli lisää lammastuotantoa tarvitaan. Maatilan aloittamista ja laajentamista kannattaa suunnitella pitkäjänteisesti, sillä on kyse isoista investoinneista.
Lammastaloutta on pitkään pidetty harrasteluna ja siihen tarvittavia ammattimaisia työkaluja ja apuvälineitä ei ole kehitetty paljoakaan. Esimerkiksi nautatalouden puolella on tehty paljon tutkimustyötä ja kehitetty erilaisia apuvälineitä tuotannon tueksi niin asiantuntijoille kuin yrittäjillekin. Nyt lammastalouden on alettu ymmärtää olevan samalla tavalla yritystoimintaa kuin muunkin maatalouden, ja sitä on alettu kehittämään. Opinnäytetyö oli osaltaan mukana kehittämässä apuvälineitä lammastaloudelle. Työn toimeksiantajana oli ProAgria Etelä-Savo ja yhteyshenkilö Sari Heltelä.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda lammastuotannon laajennukseen soveltuva aputyökalu, jota lammasasiantuntija voi hyödyntää työssään. Työn tavoitteena oli helpottaa lammasasiantuntijan työtä helpottamalla laskemista tuotannon aloittamisessa ja laajentamisessa tarpeiden ja tuotannon kasvun osalta. Opinnäytetyö oli kehittämistyö, jonka tuotos oli Excel-pohjainen lammastuotannon laajennuslaskuri.
Laskuri laskee asiantuntijan syöttämien tietojen perusteella esimerkiksi lampaiden, uuhiksi menevien karitsoiden sekä teuraaksi menevien karitsoiden ja uuhien määrän sekä tilan, ruokintapöydän ja pellon tarpeen vuositasolla. Työn teoriaosassa käsiteltiin eri lammasrotuja, lampaan tarpeita, erilaisia tuotantostrategioita, maatilan laajentamista ja esiteltiin laskurin toimintaa. Teoriaosuuteen pyrittiin valitsemaan laskurin kannalta oleellisia tietoja, joista voi olla apua laajennusta suunnittelevalle. Laskuri on tarkoitettu asiantuntijoiden käyttöön.
Laskurista löytyy kaikki tarvittavat asiat tuotannon laajennuksen suunnitteluun ja laskuri pidettiin tarkoituksella yksinkertaisena. Laskuria pystyy hyödyntämään suunnittelun lisäksi myös tuloksien seurannassa ja suunnitelmaa pystyy päivittämään toteutuneiden vuosien mukaan.