Runkovalmistuksen työohjeet ja yleinen perehtymisopas
Sahlström, Satu (2019)
Sahlström, Satu
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019112121836

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli tehdä työohjeet kodin eri tilojen kiintokalusterunkojen runkovalmistukseen ja päivittää perehdytyskansio. Lähtötilanne oli, että vuonna 2014 opinnäytetyönä tehdystä työ- ja perehdytysohjeesta puuttuivat kokonaan muun muassa runkovalmistuksen ja helavaraston työohjeet. Myös yleiset perehdytysohjeet olivat päivittämättä.
Kyseessä on toiminnallinen opinnäytetyö. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Toteutus tapahtui teemahaastatteluin, keskusteluin, havainnoimalla ja valokuvaamalla. Ensimmäinen haastattelu oli alkutuotannosta vastaavaan tuotantoinsinöörin kanssa osaston kierroksen yhteydessä. Teemahaastatteluja käytiin yrityksen runkovalmistuksen eri työvaiheissa ja työstökoneilla työskentelevien työntekijöiden sekä tuotantopäällikön kanssa. Samalla suoritettiin havainnointia ja kuvattiin työkoneita, työvaiheita ja laitteilta löytyneitä ohjeita. Haastatteluita täydennettiin tarvittaessa syventävillä keskusteluilla.
Teoriatietoa koottiin Työturvallisuuskeskuksen ja Työsuojeluhallinnon internetsivuilta sekä laadullista tutkimusta ja perehdyttämistä käsittelevistä julkaisuista ja kirjallisuudesta. Prosessin alussa ja myös sen aikana tutkittiin perehdyttämistä käsitteleviä julkaisuja ja Työturvallisuuskeskuksen ja Työsuojeluhallinnon internet sivuilta perehdyttämistä koskevaa aineistoa. Tutustuttiin vuonna 2014 Veera Jutilan opinnäytetyönä tekemään perehdytyskansioon ja myös netistä löytyviin oppaisiin tarkoituksena saada ideoita ja ajatuksia. Työn edetessä perehdytyskansio muuttui perehtymisoppaaksi, koska se on suunnattu nimenomaisesti perehtyvälle työntekijälle, ei perehdyttäjälle.
Tutkimusten tulosten perusteella tehtiin oppaat Yleinen perehtymisopas ja Runkovalmistuksen työohjeet. Ohjeiden jakaminen omiksi oppaikseen todettiin tarpeelliseksi, koska muutoin perehtymisoppaasta olisi tullut liian laaja jokaiselle työntekijälle jaettavaksi, sisältäessään tehtaan jokaisen osaston työohjeet. Tarkoituksena on tulevaisuudessa tehdä kaikille osastoille omat työohjekansiot. Näin uuden työntekijän tullessa taloon hänelle annetaan Yleinen perehtymisopas ja lisäksi työohjeet vain sille osastolle, jonne hän menee töihin. Koska talon sisällä kannustetaan moniosaamiseen ja työnkiertoon, voidaan työntekijälle hänen siirtyessään toiselle osastolle antaa kyseisen osaston työohjeet.
Tulevaisuudessa suureksi haasteeksi muodostuu puuttuvien työohjeiden tekeminen, olemassa olevien työohjeiden sekä perehtymisoppaan pitäminen ajan tasalla. Myös perehdyttäjille tarkoitettu perehdytysopas on syytä päivittää vastaamaan nykytilannetta. Näkökohta: miten pitäisi huomioida vuokratyöntekijät perehtymisoppaan sisällössä. Nämä ovat myös mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita tälle työlle.