Suuhygienistien kokemuksia alakouluikäisten hammashoitopelosta

Abstract

Hammashoitopelko on yleinen ja moninainen ongelma, joka vaikuttaa yksilön suun terveyteen ja sitä kautta kokonaishyvinvointiin. Tutkimusten mukaan 21-31 prosenttia suomalaisista 3-13 vuotiaista pelkää hammashoitoa. Hammashoitopelon syntyyn vaikuttavat henkilökohtaiset ominaisuudet, ympäristötekijät ja suun terveydenhuollon henkilökunta. Tyypillisimmin pelko hammashoitoa kohtaan syntyy varhaislapsuudessa ja vähenee iän myötä. Alakouluikäisellä lapsella pelon kohteet ovat usein konkreettisia, kuten puuduttaminen ja paikkaaminen. Suuhygienisti voi omilla tiedoilla ja taidoillaan vaikuttaa hammashoitopelon ehkäisyyn ja lievitykseen.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kuvailla, miten suuhygienistit ennaltaehkäisevät ja lievittävät alakouluikäisen lapsen hammashoitopelkoa. Tavoitteena oli lisätä suuhygienistien ymmärrystä lasten hammashoitopelkoa kohtaan sekä esittää eri keinoja pelon ehkäisyyn ja lievitykseen. Tavoitteena oli myös pitkällä aikavälillä kehittää suuhygienistien valmiuksia pelkäävän alakouluikäisen suun terveydenhuollon toteuttajana. Tutkimus toteutettiin yhdessä Oulun kaupungin kanssa laadullisin menetelmin. Aineistonkeruumenetelmänä toimi teemahaastattelu, jonka avulla haastateltiin Oulun kaupungin suuhygienistejä. Aineiston analysointitapana käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teemat muodostuivat tutkimustehtävien mukaan. Teemoina toimi alakouluikäisen hammashoitopelon ehkäisy ja lievitys, alakouluikäisen lapsen kohtaaminen sekä suuhygienistin valmiudet pelkäävän alakouluikäisen suun terveydenhoitoon.

Tulokset osoittivat, että suuhygienistit kokivat lapsen kohtaamisen merkittäväksi osaksi pelon ehkäisyä ja lievitystä. He korostivat luottamuksellista, rauhallista ja positiivista vuorovaikutusta. Suuhygienistit näkivät, että lapsi ja hänen pelkonsa tulee huomioida yksilöllisesti, joka näkyy myös hoidon suunnittelussa. Keinoina toimivat myös tutustuminen välineisiin, toimenpiteen havainnointi sekä lapsen mahdollisuus vaikuttaa hoidon kulkuun. Lisäksi vanhempien asenteella ja tuella koettiin olevan vaikutusta lapsen pelkoon. Tulokset osoittivat, että suuhygienistit kokivat valmiutensa hammashoitopelon ehkäisyyn ja lievitykseen riittäviksi. He näkivät kuitenkin tarvetta kehittymiselle. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että alakouluikäisen pelon ennaltaehkäisy ja lievitys vaatii suuhygienisteiltä laajoja valmiuksia ja keinoja. Jatkotutkimuskohteena voisi syventyä tarkemmin leikkiin keinona lievittää hammashoitopelkoa tai ottaa tarkastelukohteeksi vanhuksien pelon.