Lahden seurakuntayhtymän kiinteistökannan elinkaaritutkimus kiinteistöteknisestä näkökulmasta
Vallinen, Jouni (2019)
Vallinen, Jouni
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019113023643

Tiivistelmä
Insinöörityöllä oli kaksi selkeää tavoitetta. Ensisijaisena tavoitteena oli muodostaa argumentoitu faktoihin pohjautuva näkemys Lahden seurakuntayhtymän kiinteistökantaan liittyvistä toimenpiteistä (ns. salkkuihin jako) yhtymän talouden jatkuvan kiristymisen vuoksi. Tähän liittyi pääpiirteinen selvitys seurakuntayhtymän kiinteistökannan nykytilasta erilaisten tekijöiden valossa, sekä arvottamismekanismin luominen.
Toisena tärkeänä rinnakkaisena tavoitteena oli selvittää ja selventää elinkaariajatteluun ja siihen vaikuttavia tekijöitä, joita voitiin pitää yleispätevinä eri tapauksissa kuin tapauksessa, sekä aikaansaada suppea opas elinkaaritekniikasta tulevaisuudessa ko. aihealueen vaatimusten kasvaessa rakentamisen projekteissa.
Selvitystyö tehtiin ns. kirjallisuustutkimuksena, jossa eri kirjallisuus- ja seurakuntayhtymän omista tietolähteistä etsittiin tietoa tarkastellusta aihealueesta ja ne referoitiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi insinöörityöhön. Lisäksi asioita pyrittiin havainnollistamaan kuvilla, taulukoilla, laskentakaavoilla, sekä useilla liitteillä.
Lisäksi insinöörityön osana tutkittiin seurakuntayhtymän säilytettävän ja merkittävän kohteen energiatehokkuuden parantamismahdollisuuksia ja keinoja energiasimuloinnin avulla.
Kootun tietomateriaalin perusteella voitiin todeta elinkaaritekniikan olevan monialainen ja kattavat tiedot vaativa rakentamisen osa-alue, jonka merkitys menestykselliselle ja tuottavalle kiinteistönpidolle on erittäin merkityksellistä.