Kainuunharmaksen rotuominaisuudet
Rissanen, Hannele (2011)
Rissanen, Hannele
Savonia-ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105096906
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105096906
Tiivistelmä
Kainuunharmas-lammas on suomalainen alkuperäisrotu ja sitä on aiemmin pidetty suomenlampaan harmaana värimuunnoksena. Rotu on sittemmin osoitettu DNA-tutkimuksin erilliseksi populaatiokseen. Kainuunharmas vältti täpärästi sukupuuttoon kuolemisen 1980-luvulla, kun eläinlääkäri Pertti Hankonen otti tehtäväkseen rodun jäljellä olevan kannan elvyttämisen. Kainuunharmasten lukumäärä on kasvanut, pysyvän kannan suuruus on nykyään arviolta 1800 yksilöä. Rotu on kuitenkin edelleen harvinaisuutensa vuoksi huonosti tunnettu. Jo pidemmän aikaa rodulle on kaivattu omaa kantakirjausohjesääntöä. Kantakirjausohjesäännön valmistumisen myötä rotu voitaisiin virallisesti tunnustaa EU:ssa hyväksytyksi lammasroduksi.
Opinnäytetyöhön on koottu yhteen kasvattajien näkemyksiä kainuunharmaksesta. Opinnäytetyössä tehdyssä tutkimuksessa kartoitettiin lisäksi kainuunharmaksen rotuominaisuuksia tietopohjaksi kantakirjausohjesäännölle. Havaintoja tehtiin suomenlampaan kantakirjausohjesäännön mukaisesti muun muassa väristä, villan laadusta, rungon mitoista, jalkojen asennosta ja koosta. Tutkimukseen osallistui 15 kainuunharmastilaa ja otoskoko oli 312 eläintä. Tutkimuksen lisäksi opinnäytetyössä on kooste tuotosseurantarekisteristä kerätyistä karitsoimis- ja karitsatiedoista.
Kainuunharmas eroaa muista roduista harmaantumisen myötä muuttuvan värityksensä ansiosta. Rodun edustajilla havaittiin tutkimuksen perusteella paljon jalostamattomille roduille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten rakenne- ja purentavirheitä, virheellisiä jalka-asentoja, villan epätasalaatuisuutta, sekä alkukantaisia käyttäytymistapoja. Kainuunharmasyksilöissä esiintyy perinteisen harmaan aikuisvärin lisäksi vaaleaa, mustaa ja ruskeaa väriä eri sävyissä. On tavallista että mustissa jaloissa ja päässä on valkoisia merkkejä. Turkistyyppisyyttä esiintyy yleisesti mutta tavallisimmin vain laikuittain rodun edustajilla. Sikiävyys oli yhteenvedon mukaan korkea, keskimäärin 2,36 karitsaa ja eloon jääneiden karitsoiden lukumäärän keskiarvo 2,21. Jalostustyön tuloksena on onnistuttu saamaan jo hyvin edustavia ja kilpailukykyisiä yksilöitä rodun edustajiksi.
Tutkimus on monipuolisesti toteutettu katsaus kainuunharmaksen ominaisuuksiin. Tutkimus oli luonteeltaan hyvin kokeileva, sillä tarkasteltiin ennestään melko huonosti tunnettua rotua. Saadut tulokset antavat kuitenkin hyvin suuntaa kehitystarpeesta ja rotua koskevista realiteeteista. Kainuunharmaksessa olisi paljon selvittämistä, muun muassa sikiävyyden, emo- ja teurasominaisuuk-sien parissa. Lisäksi esimerkiksi hitaaseen kasvuun ja värin muunteluun vaikuttaville tekijöille olisi hienoa saada selitys.
Opinnäytetyöhön on koottu yhteen kasvattajien näkemyksiä kainuunharmaksesta. Opinnäytetyössä tehdyssä tutkimuksessa kartoitettiin lisäksi kainuunharmaksen rotuominaisuuksia tietopohjaksi kantakirjausohjesäännölle. Havaintoja tehtiin suomenlampaan kantakirjausohjesäännön mukaisesti muun muassa väristä, villan laadusta, rungon mitoista, jalkojen asennosta ja koosta. Tutkimukseen osallistui 15 kainuunharmastilaa ja otoskoko oli 312 eläintä. Tutkimuksen lisäksi opinnäytetyössä on kooste tuotosseurantarekisteristä kerätyistä karitsoimis- ja karitsatiedoista.
Kainuunharmas eroaa muista roduista harmaantumisen myötä muuttuvan värityksensä ansiosta. Rodun edustajilla havaittiin tutkimuksen perusteella paljon jalostamattomille roduille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten rakenne- ja purentavirheitä, virheellisiä jalka-asentoja, villan epätasalaatuisuutta, sekä alkukantaisia käyttäytymistapoja. Kainuunharmasyksilöissä esiintyy perinteisen harmaan aikuisvärin lisäksi vaaleaa, mustaa ja ruskeaa väriä eri sävyissä. On tavallista että mustissa jaloissa ja päässä on valkoisia merkkejä. Turkistyyppisyyttä esiintyy yleisesti mutta tavallisimmin vain laikuittain rodun edustajilla. Sikiävyys oli yhteenvedon mukaan korkea, keskimäärin 2,36 karitsaa ja eloon jääneiden karitsoiden lukumäärän keskiarvo 2,21. Jalostustyön tuloksena on onnistuttu saamaan jo hyvin edustavia ja kilpailukykyisiä yksilöitä rodun edustajiksi.
Tutkimus on monipuolisesti toteutettu katsaus kainuunharmaksen ominaisuuksiin. Tutkimus oli luonteeltaan hyvin kokeileva, sillä tarkasteltiin ennestään melko huonosti tunnettua rotua. Saadut tulokset antavat kuitenkin hyvin suuntaa kehitystarpeesta ja rotua koskevista realiteeteista. Kainuunharmaksessa olisi paljon selvittämistä, muun muassa sikiävyyden, emo- ja teurasominaisuuk-sien parissa. Lisäksi esimerkiksi hitaaseen kasvuun ja värin muunteluun vaikuttaville tekijöille olisi hienoa saada selitys.