Yrityksen varastoinnin kehittäminen
Risulainen, Niina (2019)
Risulainen, Niina
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202003243807

Tiivistelmä
Opinnäytetyö toteutettiin toimeksiantona erityiskaupan toimialalla toimivalle yritykselle. Aiheeksi tarkentui yrityksen varastoinnin kehittäminen. Työn aihe pohjautui ideaan käyttää yritystoiminnasta saatavaa taloudellista informaatiota yrityksen kehittämisen apuvälineenä. Tämän lisäksi työtä lähestyttiin useasta eri näkökulmasta kehityskohteiden havaitsemiseksi. Työn tarkoituksena ja tavoitteena oli toimia yhteistyökumppanin apuna varaston kehittämisessä, kehitysehdotuksia tarjoamalla. Pidemmän aikajakson tavoitteena on myös luoda edellytyksiä yrityksen tuloksen parantamiseksi. Työn luonne oli kvalitatiivinen ja tiedonkeruumenetelmänä käytettiin keskustelua, haastatteluita ja yhteistä palaveria. Tiedonkeruun perustana oli tutkijan oma havainnointi ja pyrkimyksenä oli paljastaa odottamattomia asioita. Aiheen lähestymistavaksi valikoitui tapaustutkimus. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisäksi saada aikaan tulosten ohella myös käytännön parannuksia tai uusia ratkaisuja, joten kyseessä on tutkimuksellinen kehittämistyö.
Opinnäytetyön tuloksena voitiin yleisesti mainita yrityksen kehittymisen konkreettinen käynnistyminen. Heti työn alussa painotettiin varastoinnin minimoimisen tärkeyttä. Yrityksen varastoa on jo prosessin kuluessa järjestelty ja uusia ratkaisuja kehitetty. Opinnäytetyössä esille tulleiden tietojen pohjalta yrityksen kassajärjestelmä aiotaan uusia. Tuloksena syntyi ideoita asiakasseurannan tai asiakaskyselyiden kehittämiseksi. Opinnäytetyössä huomioitiin myös varastointiin läheisesti liittyviä prosesseja, kuten osto- ja myyntiprosessi kassajärjestelmän osalta. Työssä käsiteltiin taloudellista näkökulmaa tunnuslukujen ja mittaristojen muodossa niiltä osin kuin se on mahdollista. Työssä syntyneitä kehitysehdotuksia voidaan jalostaa eteenpäin tai käyttää hyödyksi sellaisenaan. Varaston kehittämisen yhteydessä huomioitiin myös Leaniin liittyviä asioita, kuten työtyytyväisyys, virtaustehokkuus ja hukkien sekä pullonkaulojen välttäminen.