Säteilyannokset ja kuvausohjelmien sekä kuvausarvojen optimointi lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksissa Siun Soten kuvantamiskeskuksessa
Härkin, Minna (2020)
Härkin, Minna
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004245867

Tiivistelmä
Lasten kuvantamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota säteilysuojeluun, oikeutusharkintaan ja optimointiin, sillä lapsuudessa saatu säteilyaltistus aiheuttaa suuremman syöpäriskin kuin vastaava altistus aikuisiässä. Lapset ovat myös herkempiä säteilylle kuin aikuiset. Säteilyturvakeskus ei ole antanut vertailutasoja lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksille. Optimoinnin edellytyksenä on, että käytetään potilaan iän ja koon sekä indikaation mukaan räätälöityjä tutkimuskohtaisia kuvausohjelmia.
Tämän kehittämistutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkä suuruisia kuvausarvoja lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksissa käytetään Siun Soten kuvantamiskeskuksessa ja minkä suuruisia sädeannoksia lapset näistä tutkimuksista saavat, lisäksi tutkimuksessa arvioitiin lasten raajakuvien kuvanlaatua sekä luotiin uudet kuvausohjelmat lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli parantaa potilasturvallisuutta, vähentää tarvittaessa lasten saamia sädeannoksia, kehittää saatua kuvanlaatua sopivaksi, toteuttaa Säteilylain 859/2018 määräämää optimointia sekä helpottaa röntgenhoitajien ja lääkäreiden työtä.
Tämä kehittämistutkimus toteutettiin Siun Soten kuvantamiskeskuksessa, jonne oli hankittu neljä uutta Fujifilmin FDR-EVO II -suoradigi natiiviröntgenlaitetta. Tutkimuksen toteutus aloitettiin keräämällä käytössä olleet lasten kuvausohjelmat sekä niissä käytetyt kuvausarvot ja -parametrit. Näitä kuvausohjelmia ei ollut optimoitu. Varsinainen aineistonkeruu suoritettiin Fujifilmin natiivikuvauslaitteilla kuvattujen alle 17-vuotiaiden potilaiden tiedoista. Tiedot kerättiin neaRIS- ja PACS-tietojärjestelmistä. Tutkimukseen saatiin aineistonkeruuaikana yhteensä 386 raajakuvissa käyneen potilaan tiedot, mikä tarkoitti, että tutkimukseen saatiin 831:n röntgenkuvan tiedot. Tiedoista laskettiin kussakin ikäryhmässä jokaisesta kuvauskohteesta vaihteluväli, aritmeettinen keskiarvo, mediaani ja keskihajonta.
Koko aineistossa suurin sähkömäärän vaihteluväli oli 10-16-vuotiaiden lonkan AP-projektiossa, jossa sähkömäärän vaihteluväli oli 1,89-47,25 mAs. Kuvausjännitteen suurin vaihteluväli oli solisluun AP-projektiossa 5-9-vuotiailla, vaihteluvälin ollessa 50-75 kV. Suurin annoksen ja pinta-alan tulo oli tullut 10-16-vuotiaiden reiden sivukuvauksessa, 6,93 dGycm², mediaanin ollessa 0,75 dGycm². Tutkimustuloksista voitiin päätellä, että käytetyt kuvausarvot, potilaille aiheutuneet annoksen ja pinta-alan tulot sekä saatu kuvanlaatu olivat olleet hyvin vaihtelevia. Vähiten vaihtelua käytetyissä kuvausarvoissa oli käden, ranteen, jalkaterän ja nilkan kuvauksissa. Eniten vaihtelua kuvausarvoissa oli olkavarren, solisluun, polven, reiden ja lonkan kuvauksissa. Tutkimustuloksista voitiin myös päätellä, että yhtenäisille kuvausohjelmille oli tarvetta.
Jatkotutkimusaiheena voisi olla samankaltainen tutkimus, jossa selvitettäisiin, millaisia kuvausarvoja kansallisesti sairaaloissa lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksissa käytetään ja minkä suuruisia sädeannoksia lapset näistä tutkimuksista saavat. Lisäksi jatkotutkimusaiheena olisi Siun Soten kuvantamiskeskukseen luotujen uusien kuvausohjelmien tarkastus ja seuranta sekä paikallisten vertailutasojen määrittäminen. In digital radiography of children special consideration must be paid to radiation protection, justification and optimization because of the increased sensitivity of children to the effect of ionizing radiation. Children are at higher risk for developing malignancies from radiation exposures than older patients. The Radiation and Nuclear Safety Authority has not provided reference levels for digital radiography of the extremities of children. Prerequisite for optimization is the use of study-specific imaging programs tailored to the patient's age, size and indication.
The purpose of this development study was to find out what kind of imaging parameters are used in direct digital radiography examinations of the extremities of children in Imaging Center of Siun Sote, and to measure the radiation doses children receive from these examinations. In addition, in this study the image quality of the children's extremities was evaluated and new imaging programs were created for direct digital radiography examinations of children's extremities. The aim of the study was to improve patient safety, reduce radiation doses of children if necessary, develop the image quality to be appropriate, implement optimization as stipulated in Radiation law 859/2018, and facilitate the work of radiographers and doctors.
This development study was conducted in the Imaging Center of Siun Sote where four pieces of new Fujifilm FDR-EVO II -direct digital x-ray equipment had been purchased. The study was started by collecting existing imaging programs and imaging parameters of children. These imaging programs had not optimized. The actual collection of data was performed on data from patients under 17 years of age. Data was collected from neaRIS and PACS-databases. Data from a total of 386 patients and 831 x-ray images were collected for the study. Within each age group for each examinations range, arithmetic mean, median, and standard deviation were calculated.
In the whole material the largest range of milliampereseconds was in AP-projection of hip patients aged 10 to 16, 1,89-47,25 mAs. The largest range of kilovoltage was in AP-projection of clavicle, 50-75 kV. The largest DAP was in lateral projection of femur patients aged 10 to 16, 6,93 dGycm², with the median 0,75 dGycm². From the results of the study it was concluded that imaging parameters, DAP and image quality have been very variable. The least variation was in examinations of hand, wrist, foot and ankle. The most variation was in examinations of
upper arm, clavicle, knee, femur and hip. In addition, from the results of the study it was concluded that there was a need for uniform imaging programs.
Further research topic could be a similar study to find out what kind of imaging parameters is nationally used in direct digital radiography examinations of the extremities of children and measure the radiation doses of these examinations. Another further research topic could be inspection and follow up of the new, in this study created, imaging programs and create local reference levels.
Tämän kehittämistutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkä suuruisia kuvausarvoja lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksissa käytetään Siun Soten kuvantamiskeskuksessa ja minkä suuruisia sädeannoksia lapset näistä tutkimuksista saavat, lisäksi tutkimuksessa arvioitiin lasten raajakuvien kuvanlaatua sekä luotiin uudet kuvausohjelmat lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli parantaa potilasturvallisuutta, vähentää tarvittaessa lasten saamia sädeannoksia, kehittää saatua kuvanlaatua sopivaksi, toteuttaa Säteilylain 859/2018 määräämää optimointia sekä helpottaa röntgenhoitajien ja lääkäreiden työtä.
Tämä kehittämistutkimus toteutettiin Siun Soten kuvantamiskeskuksessa, jonne oli hankittu neljä uutta Fujifilmin FDR-EVO II -suoradigi natiiviröntgenlaitetta. Tutkimuksen toteutus aloitettiin keräämällä käytössä olleet lasten kuvausohjelmat sekä niissä käytetyt kuvausarvot ja -parametrit. Näitä kuvausohjelmia ei ollut optimoitu. Varsinainen aineistonkeruu suoritettiin Fujifilmin natiivikuvauslaitteilla kuvattujen alle 17-vuotiaiden potilaiden tiedoista. Tiedot kerättiin neaRIS- ja PACS-tietojärjestelmistä. Tutkimukseen saatiin aineistonkeruuaikana yhteensä 386 raajakuvissa käyneen potilaan tiedot, mikä tarkoitti, että tutkimukseen saatiin 831:n röntgenkuvan tiedot. Tiedoista laskettiin kussakin ikäryhmässä jokaisesta kuvauskohteesta vaihteluväli, aritmeettinen keskiarvo, mediaani ja keskihajonta.
Koko aineistossa suurin sähkömäärän vaihteluväli oli 10-16-vuotiaiden lonkan AP-projektiossa, jossa sähkömäärän vaihteluväli oli 1,89-47,25 mAs. Kuvausjännitteen suurin vaihteluväli oli solisluun AP-projektiossa 5-9-vuotiailla, vaihteluvälin ollessa 50-75 kV. Suurin annoksen ja pinta-alan tulo oli tullut 10-16-vuotiaiden reiden sivukuvauksessa, 6,93 dGycm², mediaanin ollessa 0,75 dGycm². Tutkimustuloksista voitiin päätellä, että käytetyt kuvausarvot, potilaille aiheutuneet annoksen ja pinta-alan tulot sekä saatu kuvanlaatu olivat olleet hyvin vaihtelevia. Vähiten vaihtelua käytetyissä kuvausarvoissa oli käden, ranteen, jalkaterän ja nilkan kuvauksissa. Eniten vaihtelua kuvausarvoissa oli olkavarren, solisluun, polven, reiden ja lonkan kuvauksissa. Tutkimustuloksista voitiin myös päätellä, että yhtenäisille kuvausohjelmille oli tarvetta.
Jatkotutkimusaiheena voisi olla samankaltainen tutkimus, jossa selvitettäisiin, millaisia kuvausarvoja kansallisesti sairaaloissa lasten raajojen natiiviröntgentutkimuksissa käytetään ja minkä suuruisia sädeannoksia lapset näistä tutkimuksista saavat. Lisäksi jatkotutkimusaiheena olisi Siun Soten kuvantamiskeskukseen luotujen uusien kuvausohjelmien tarkastus ja seuranta sekä paikallisten vertailutasojen määrittäminen.