Intuitiosta Ihmemaaksi - Roolivaatteet lapsiyleisölle
Kekkonen, Emilia (2020)
Kekkonen, Emilia
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004306702

Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä kuvataan vaatetusmuotoilun opiskelijan kasvupolkua suunnittelijana visuaalisen suunnittelu- ja valmistusprosessin sekä psykologisen näkökulman kautta. Työn tarkoitus on yhdistää toimeksiantajan, Kuopion kaupunginteatterin, tarve lapsille suunnattuihin sovitettaviin roolivaatteisiin tekijän omaan toiveeseen tutustua teatteripuvustukseen ja kehittää ammatillisia voimavaroja tulevaisuuden työelämää varten.
Produktio, jonka etenemisestä työ kertoo, on suunniteltu yhteistyössä Kuopion kaupunginteatterin kanssa ja sen tarkoituksena on tuoda elämyksellisyyttä teatterin yleisötoimintaan alle kouluikäisten lasten roolivaatteiden muodossa. Roolivaatteet, joiden suunnittelusta ja valmistuksesta opinnäytetyö kertoo, on suunniteltu teatteritoimintaa esitteleville yleisökierroksille, joista työntilaajana Matti Halmetvaara Kuopion kaupunginteatterilla vastaa.
Tärkeässä osassa ovat tekijän toipuminen uupumuksesta luovan prosessin, eheyttävän tarinankerronnan ja intuition uudelleen löytämisen kautta, jota työ kuvaa tekijän yhdistäessä teemat osaksi syvällistä roolivaatteiden suunnittelu- ja valmistusprosessia. Prosessi perustuu eheyttävän tarinankerronnan avulla luotuun tarinaan käyttäen lähteenä Yvonne Karstenin kirjaa ”Seinä, aukene! Miten tarinankerronta edistää itsetuntemusta ja yhdessäoloa” (2015) ja työ kertoo sen yhdistymisestä visuaaliseen suunnitteluun sekä tekijän henkiseen että ammatilliseen kasvuun. Työssä pohditaan niin uupumuksen kuin itsestä riippumattomien tekijöiden vaikutusta työskentelyyn tekijän näkökulmasta.
Suunnittelun pohjana on hyödynnetty lisäksi luovaa toimintaa päiväkodilla järjestetyn muotoilutyöpajan muodossa, jonka toiminta perustuu sadutus-tekniikkaan Liisa Karlssonin (2003) kirjassa ”Sadutus: Avain osallistavaan toimintakulttuuriin” kuvatun työskentelymenetelmän avulla sitä soveltaen. Muotoilupajan toimintaa on käytetty visuaalisen inspiraation, intuitiivisen toiminnan sekä lasten vaatetuksen koon arvioinnin lähteenä.
Opinnäytetyössä kerrotaan suunnittelijan roolista ohjaajana tuotteiden valmistuksessa sekä vuorovaikutuksesta ja yhteistyön merkityksestä luovassa prosessissa, jonka osana tekijä kokee psykologisen pääomansa komponenttien itseluottamuksen, toiveikkuuden, sisukkuuden sekä optimismin kehittyvän. Lisäksi työ kuvaa intuition merkitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä, joiden lähdekirjallisuutena on käytetty Asta Raamin (2016) kirjaa ”Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä”.
Kahden lasten rooliasun suunnittelu- ja valmistusprosessi on toteutettu tekijälle tärkeitä arvoja, eettisyyttä ja ekologisuutta kunnioittaen. Tämä on nähtävissä käytännössä kierrätys- ja hukkamateriaalia hyödynnettäessä niin suunnittelussa kuin asujen valmistuksessakin, jota työssä kuvataan materiaalivalintojen ja niiden riittävyyden kautta.
Opinnäytetyön lopussa todetaan, että vaikka työ onnistui hyvin tekijän kuormittavan elämäntilanteen keskellä, olisi luovassa projektissa aina jotain parannettavaa ja lisättävää. Työntilaaja Matti Halmetvaaran kuvataan kertoneen olleensa todella vaikuttunut tekijän suunnittelemista asuista. Projektin on tarkoitus jatkua yhteistyössä tekijän ja Kuopion kaupunginteatterin välillä, kun resurssit sen toteuttamiseen ovat paremmat. This thesis is about professional growth path of the fashion design student which is described through a design and manufacturing process from a psychological point of view. The production was designed in cooperation with the client organization, Kuopio City Theatre and it aims to respond to the need of making experiences more memorable for children in the field of audience work in which Mr. Matti Halmetvaara is responsible for at the theatre. Combining this goal to the development process of the author’s professional and inner resources as a designer, the design and manufacturing process of two children’s costumes based on a story written by the author is described in this thesis.
The story behind the costumes which are designed by the author was created with the help of integrative/defragmenting storytelling based on the book “Wall, open! How does storytelling improve self-knowledge and being together?” written by Yvonne Karsten in 2015. As part of this thesis, the author’s burn out and the recovering process in which integrative storytelling plays an important role in addition to learning less stressing methods of working are described through a design process. These themes are connected and described as a part of the author’s professional and inner growth in which the factors beyond the author’s control have also been considered. Also, intuition has been a significant tool through the design process and the factors which have an influence on it are described in this thesis based on the book “Intelligent intuition and how we use it” written by Asta Raami 2016.
As a source of inspiration, to observe children’s intuitive working and to learn about children’s clothing sizes also a workshop has been held by the author as part of the design process. Creative activity was designed with the help of story crafting method, which was applied by the designer, from the book “Story crafting is the key to participatory in the working culture” written by Liisa Karlsson in 2003.
Psychological capital can be developed through self-confidence, hope, tenacity, and optimism by working in cooperation and part of a significant creative community. One aim was to supervise how to manufacture the costumes being designed by the author which took an important role in the thesis. The costumes have also been made to honor designer’s values such as sustainability and ethicality which is seen on recycled materials used in two costumes.
At the end of the thesis the results are considered, and the project has been successful despite the difficulties met. The project will be continued in cooperation between the author and the Kuopio City Theatre under better circumstances later in 2020.
Produktio, jonka etenemisestä työ kertoo, on suunniteltu yhteistyössä Kuopion kaupunginteatterin kanssa ja sen tarkoituksena on tuoda elämyksellisyyttä teatterin yleisötoimintaan alle kouluikäisten lasten roolivaatteiden muodossa. Roolivaatteet, joiden suunnittelusta ja valmistuksesta opinnäytetyö kertoo, on suunniteltu teatteritoimintaa esitteleville yleisökierroksille, joista työntilaajana Matti Halmetvaara Kuopion kaupunginteatterilla vastaa.
Tärkeässä osassa ovat tekijän toipuminen uupumuksesta luovan prosessin, eheyttävän tarinankerronnan ja intuition uudelleen löytämisen kautta, jota työ kuvaa tekijän yhdistäessä teemat osaksi syvällistä roolivaatteiden suunnittelu- ja valmistusprosessia. Prosessi perustuu eheyttävän tarinankerronnan avulla luotuun tarinaan käyttäen lähteenä Yvonne Karstenin kirjaa ”Seinä, aukene! Miten tarinankerronta edistää itsetuntemusta ja yhdessäoloa” (2015) ja työ kertoo sen yhdistymisestä visuaaliseen suunnitteluun sekä tekijän henkiseen että ammatilliseen kasvuun. Työssä pohditaan niin uupumuksen kuin itsestä riippumattomien tekijöiden vaikutusta työskentelyyn tekijän näkökulmasta.
Suunnittelun pohjana on hyödynnetty lisäksi luovaa toimintaa päiväkodilla järjestetyn muotoilutyöpajan muodossa, jonka toiminta perustuu sadutus-tekniikkaan Liisa Karlssonin (2003) kirjassa ”Sadutus: Avain osallistavaan toimintakulttuuriin” kuvatun työskentelymenetelmän avulla sitä soveltaen. Muotoilupajan toimintaa on käytetty visuaalisen inspiraation, intuitiivisen toiminnan sekä lasten vaatetuksen koon arvioinnin lähteenä.
Opinnäytetyössä kerrotaan suunnittelijan roolista ohjaajana tuotteiden valmistuksessa sekä vuorovaikutuksesta ja yhteistyön merkityksestä luovassa prosessissa, jonka osana tekijä kokee psykologisen pääomansa komponenttien itseluottamuksen, toiveikkuuden, sisukkuuden sekä optimismin kehittyvän. Lisäksi työ kuvaa intuition merkitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä, joiden lähdekirjallisuutena on käytetty Asta Raamin (2016) kirjaa ”Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä”.
Kahden lasten rooliasun suunnittelu- ja valmistusprosessi on toteutettu tekijälle tärkeitä arvoja, eettisyyttä ja ekologisuutta kunnioittaen. Tämä on nähtävissä käytännössä kierrätys- ja hukkamateriaalia hyödynnettäessä niin suunnittelussa kuin asujen valmistuksessakin, jota työssä kuvataan materiaalivalintojen ja niiden riittävyyden kautta.
Opinnäytetyön lopussa todetaan, että vaikka työ onnistui hyvin tekijän kuormittavan elämäntilanteen keskellä, olisi luovassa projektissa aina jotain parannettavaa ja lisättävää. Työntilaaja Matti Halmetvaaran kuvataan kertoneen olleensa todella vaikuttunut tekijän suunnittelemista asuista. Projektin on tarkoitus jatkua yhteistyössä tekijän ja Kuopion kaupunginteatterin välillä, kun resurssit sen toteuttamiseen ovat paremmat.