Katuhankkeiden toimintamallin kehittäminen
Purontakanen, Nea (2020)
Purontakanen, Nea
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020051912302

Tiivistelmä
Helsingin kaupunki on käynnistänyt tutkimushankkeen katutöiden läpiviennin sujuvoittamiseksi, josta on peräisin tämän työn tarvelähtöisyys. Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on tämän työn toimeksiantaja ja työn tavoitteena on löytää vaihtoehtoisia toimintatapoja nykyiseen katuhankkeissa käytettyyn toimintamalliin ja kuvata nykyisten toimintatapojen ongelmallisuutta. Työssä keskitytään rakennushankkeen osapuolien välisen kehitysvaiheen luomiseen ja sivutaan myös muita hankkeen kulkuun vaikuttavia komponentteja. Työhön on liitetty myös katualueen lähtötietojen kartoittamiseen soveltuvien kaivamattomien menetelmien esittely, jotka liittyvät kehitysvaiheeseen sisältyviin asioihin.
Haastatteluilla ja kirjallisuusselvityksellä saatiin selville katuhankkeiden kulussa esiintyvät merkittävimmät kipukohdat ja kehitysvaiheen keskeiset tavoitteet. Näin saatiin kehitysvaiheelle konkreettista sisältöä ja myös selvitettiin kehitysvaiheen ulkopuolisien asioiden kehittämistarpeita, jotka tukevat kehitysvaiheen tavoitteita. Yhteistoiminnallisuuden lisääminen ja yhteisten työtapojen kehittäminen ja niihin sitoutuminen todettiin tärkeäksi lähtökohdaksi.
Työ antaa ajankohtaisen kokonaiskuvan sille, mitkä asiat ovat katuhankkeissa tärkeä huomioida ja kuinka hankekokonaisuutta tulee kehittää. Katuhankkeiden ollessa monen eri toimijan työmaa, korostuu vuorovai-kutuksen tärkeys kehitysvaiheessa liittyen rakentamisen aikatauluun, suunnitelmien yhteensovitukseen ja riskien huomioimiseen. Kehitysvaiheen aikana on myös määriteltävä työtavat, joilla tiedonvaihtoa jatketaan ja työmaan tilannekuvaa jaetaan hankkeen ajan tehokkaasti.