Jätevesiviemäriverkoston vuotovesien määrittäminen Airantaisen pumppaamopiirissä
Tepsa, Elias (2020)
Tepsa, Elias
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060216250

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tilaaja Sastamalan Vesi liikelaitos on osa Sastamalan kaupunkikonsernia ja sen tehtäviin kuuluu
vesi- ja viemärilaitospalveluiden tuottaminen Sastamalan alueella. Liikelaitoksen palveluihin kuuluu talousveden
tuottaminen ja jätevedestä huolehtiminen, joiden lisäksi se huolehtii vesihuollon infrastruktuurin rakentamisesta
ja ylläpidosta. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää jätevesiviemäriverkoston vuotovesimääriä sekä saada käsitys vuotavimmista verkoston osista Airantaisen jätevesipumppaamon verkostoalueella.
Tarkastelun kohteena oli Airantaisen viemäriverkostoalue, joka sijaitsee Sastamalan Keikyässä, entisen Äetsän
kunnan alueella. Alueella sijaitsevista kahdestatoista jätevesipumppaamoista tarkasteltiin neljää alueen tärkeintä
pumppaamoa tammikuun 2018 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana. Tutkimustyössä tarkasteltiin sadannan sekä
Kokemäenjoen virtaaman ja vedenpinnan korkeuden vaikutusta pumpattuihin jätevesimääriin. Vuotovesimääriä
arvioitiin vertailemalla kuivimpina ja kosteimpina kuukausina pumpattujen jätevesimäärien keskiarvoja. Pumpatun
jäteveden määrä tarkistettiin myös takaisinmallintamalla jätevesimäärät pumppaamojen sähkönkulutustiedoista.
Opinnäytetyön lopputuloksena on, että sadannalla on havaittava vaikutus jätevesiverkoston vuotovesimääriin,
sillä märimpinä kuukausina pumpatun jäteveden määrä on lähes kymmenkertainen kuivimpiin kuukausiin verrattuna. Myös pumppaamoiden sähkönkulutus kasvaa samassa suhteessa, joten raportoituja jätevesimääriä voidaan
pitää luotettavina. Kokemäenjoen virtaamalla tai vedenpinnankorkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta jätevesimääriin. Tarkastelun ansiosta saatiin myös selville eniten vuotavat alueet viemäriverkostossa. Työn
tuloksia voidaan käyttää viitteellisesti tarkempia vuotovesitutkimuksia ja saneerauksia suunnitellessa.