"Näyttää esimerkillä ja nauraa" : Sanaton ohjaaminen 3–5-vuotiaiden lasten muskarissa

Abstract

Opinnäytetyön tarkoitus oli jäsentää 3-5-vuotiaiden lasten kanssa käytettäviä ohjaustapoja muskarissa. Ohjaustavoissa keskityin muuhun kuin sanalliseen ohjaamiseen. Selvitin haastattelujen ja observointien avulla, miten pedagogi voi ohjata ryhmää musiikilla tai muuten sanattomasti ja kuinka lapset reagoivat opettajan ohjaamistapaan. Tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä sanattoman ohjaamisen ilmiöstä, muskarin monipuolisista ohjaustavoista sekä lasten reaktioiden huomioimisesta.

Keräsin aineiston haastattelemalla kolmea musiikin varhaiskasvattajaa sekä observoimalla heidän muskareitaan. Observoin kultakin opettajalta yhden 3-5-vuotiaiden muskaritunnin ja kirjoitin havainnoistani muistiinpanoja.

Tulokset osoittivat, että opettajalla on lukemattomia tapoja ohjata muskariryhmää. Kyse on dialogista lapsien ja pedagogin välillä. Lapsilla on aktiivinen rooli muskaritilanteessa. Mikäli lapset eivät ole läsnä, on opettajan hankala opettaa. Jotta lapset jaksavat keskittyä, on opettajan läsnäolo ensiarvoisen tärkeää. Kyseessä on siis molemminpuolinen innostaminen sekä innostuminen. Puheella luodaan muskaritilanteessa turvallista ilmapiiriä, sillä se on oppilaille ennestään tuttu kommunikointitapa. Observointitilanteissa opettajat käyttivät useita ohjaustapoja yhtä aikaa, jotta lapset ymmärtäisivät opettajan toiveen ja tavoitteen. Lapset reagoivat usein toivotusti, mutta käyttäytymiselle ei aina löytynyt suoraa syy-seuraussuhdetta opettajan toiminnasta. Haastatteluiden ja observointien perusteella voidaan todeta, että vaikka musiikilla ohjaaminen ja muu sanaton ohjaaminen ovat muskarissa tärkeitä ohjaustapoja, lapsiryhmää ei voi eikä kannata ohjata täysin sanattomasti.

Opinnäytetyö auttoi jäsentämään sanattoman ja musiikillisen ohjaamisen monia mahdollisuuksia. Jatkotutkimusidea olisi haastatella lapsia ja sitä, miten he kokevat sanattoman ohjauksen.