Naistenklinikan työntekijöiden kokemuksia ISBAR -kommunikaatiotyökalun käytöstä
Parkkinen, Anu (2020)
Parkkinen, Anu
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060316718
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060316718
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa tietoa Naistenklinikan työntekijöiden asenteista ISBAR-kommunikaatiotyökalua kohtaan, heidän kokemuksistaan ISBAR:n käytöstä käytännön työssä sekä ISBAR:n käytön harjoittelusta simulaatioissa. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Naistenklinikan simulaatiokeskuksen kanssa.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin. Aineisto kerättiin teemahaastatteluina Naistenklinikan työntekijöiltä, jotka olivat osallistuneet aiemmin ISBAR:a käsittelevään simulaatioharjoitukseen. Haastatteluihin osallistui yhteensä 6 Naistenklinikan työntekijää, 4 lääkäriä sekä 2 kätilöä. Haastattelut pidettiin videopuhelun välityksellä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Yleisesti Naistenklinikan työntekijät pitivät ISBAR:a hyvänä välineenä raportointiin. Sen koettiin tuovan raporttiin rakennetta ja selkeyttä. Erityisesti se koettiin hyväksi välineeksi hätätilanteissa. Haastateltavat kuitenkin kokivat, että ISBAR käsitteenä ei ole kaikille tuttu, minkä takia sen käyttö käytännön työssä on vähäistä. Tarve ISBAR:n kaltaiselle järjestelmälle kuitenkin koettiin olevan, sillä systemaattisen raportointitavan käyttäminen edistäisi tiedon siirtoa. Henkilökunnan tietoisuuden lisääminen, kouluttaminen ja käytön harjoittelu nousivat aineistosta ISBAR:n käyttöä edistäviksi tekijöiksi. Käyttöä estäviä tekijöitä olivat ISBAR:n kokeminen vaikeana, epätietoisuus ISBAR:sta ja tottumus omiin työtapoihin. Simulaatioharjoittelun koettiin lisäävän tietoisuutta ISBAR:sta, mutta ei suoranaisesti lisäävän ISBAR:n käyttöä. Simulaatioharjoittelussa saatu positiivinen palaute vahvisti ISBAR:n käyttöä henkilöillä, jotka käyttivät ISBAR:a jo ennen simulaatioharjoittelua. Simulaatioharjoittelun koettiin kuitenkin kehittävän kommunikaatiotaitoja ja se nähtiin hyvänä paikkana harjoitella ISBAR:n käyttöä. Ongelmana nähtiin simulaatiossa opitun siirtäminen käytännön työhön.
Tulokset kertovat, että työntekijät suhtautuvat ISBAR:n ja sen käytön harjoitteluun positiivistesti, mutta tietoisuutta ei ole tarpeeksi. Tietoisuutta voitaisiin lisätä tuomalla ISBAR:a enemmän esiin käytännön työssä esimerkiksi osastokokouksissa. Naistenklinikan simulaatiokeskus voi hyödyntää tuloksia ISBAR:n käyttöön liittyvässä kehittämistoiminnassa.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin. Aineisto kerättiin teemahaastatteluina Naistenklinikan työntekijöiltä, jotka olivat osallistuneet aiemmin ISBAR:a käsittelevään simulaatioharjoitukseen. Haastatteluihin osallistui yhteensä 6 Naistenklinikan työntekijää, 4 lääkäriä sekä 2 kätilöä. Haastattelut pidettiin videopuhelun välityksellä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Yleisesti Naistenklinikan työntekijät pitivät ISBAR:a hyvänä välineenä raportointiin. Sen koettiin tuovan raporttiin rakennetta ja selkeyttä. Erityisesti se koettiin hyväksi välineeksi hätätilanteissa. Haastateltavat kuitenkin kokivat, että ISBAR käsitteenä ei ole kaikille tuttu, minkä takia sen käyttö käytännön työssä on vähäistä. Tarve ISBAR:n kaltaiselle järjestelmälle kuitenkin koettiin olevan, sillä systemaattisen raportointitavan käyttäminen edistäisi tiedon siirtoa. Henkilökunnan tietoisuuden lisääminen, kouluttaminen ja käytön harjoittelu nousivat aineistosta ISBAR:n käyttöä edistäviksi tekijöiksi. Käyttöä estäviä tekijöitä olivat ISBAR:n kokeminen vaikeana, epätietoisuus ISBAR:sta ja tottumus omiin työtapoihin. Simulaatioharjoittelun koettiin lisäävän tietoisuutta ISBAR:sta, mutta ei suoranaisesti lisäävän ISBAR:n käyttöä. Simulaatioharjoittelussa saatu positiivinen palaute vahvisti ISBAR:n käyttöä henkilöillä, jotka käyttivät ISBAR:a jo ennen simulaatioharjoittelua. Simulaatioharjoittelun koettiin kuitenkin kehittävän kommunikaatiotaitoja ja se nähtiin hyvänä paikkana harjoitella ISBAR:n käyttöä. Ongelmana nähtiin simulaatiossa opitun siirtäminen käytännön työhön.
Tulokset kertovat, että työntekijät suhtautuvat ISBAR:n ja sen käytön harjoitteluun positiivistesti, mutta tietoisuutta ei ole tarpeeksi. Tietoisuutta voitaisiin lisätä tuomalla ISBAR:a enemmän esiin käytännön työssä esimerkiksi osastokokouksissa. Naistenklinikan simulaatiokeskus voi hyödyntää tuloksia ISBAR:n käyttöön liittyvässä kehittämistoiminnassa.