Pokkaa, pelkoa, vapautta ja mielihyvää: Aikuinen laulun harrastajana kansalaisopistossa.

Abstract

Laulupedagogin työkenttään kuuluu yhä useammin laulunopetus vapaan sivistystyön kentällä. Tässä opiskelu- ja harrastusmuodossa opetussuunnitelmat ovat väljät ja harrastajat yhä useammin aikuisia, yli 35-vuotiaita vasta-alkajia. Heidän motivaationsa perusta on erilainen kuin nuorilla, mahdollisesti ammattiin tähtäävillä opiskelijoilla. Tämä opinnäytetyö on laatimani koonti vapaan sivistystyön ja aikuisopetuksen taustalla vaikuttavista käsitteistä ja selvitys siitä, millaisista lähtökohdista yli 35-vuotias kevyen laulun harrastaja voi tunnille tulla. Tutkimusosiossa tarkastelin aikuisten lauluharrastajien motiiveja, tavoitteita ja ajatuksia lauluharrastuksen suhteen. Kansalaisopistossa harrastaminen perustuu ajatukseen vapaaehtoisuudesta ja elinikäisestä oppimisesta eikä tähtää tutkintoihin. Harrastaja vaikuttaa voimakkaasti kurssien sisältöön. Laulupedagogi voi käyttää apunaan taiteen perusopetuksen suuntaviivoja ja niiden taustalla vaikuttavia oppimiskäsityksiä. Sisältöjen suunnittelussa opettaja voi käyttää myös eri musiikkioppilaitosten opetussuunnitelmia. Kuitenkin opetukseen vaikuttaa vahvasti harrastajan omat tavoitteet ja elämäntilanne. Elämänkaaripsykologia sekä elämänkulun näkökulmat valaisevat, millaisesta elämäntilanteesta aikuinen voi ensimmäiselle tunnilleen tulla. Myös motivaation laatu ja aikuisen oppimisen erityispiirteet tulee huomioida, samoin kuin musiikin ja laulamisen mahdolliset tunnemerkitykset aikuiselle harrastajalle. Toteutin tutkimuksen laadullisena, avoimia kysymyksiä teemoittain sisältävänä kyselytutkimuksena. Siihen osallistui 16 aikuista laulunharrastajaa Lakeudenportin kansalaisopistosta. Purin ja analysoin tulokset teemoittain ja etsin yhtymäkohtia sekä eroavaisuuksia käsiteosiossa kirjallisuudesta esille nostettuihin aiheisiin. Tulosten mukaan aikuinen ajattelee sekä harrastavansa että opiskelevansa kevyttä laulua. Kansalaisopisto valikoituu siksi, että se on helposti saavutettavissa eikä ole tutkintotavoitteista, toisaalta taas aikuinen tietää, että laulutaidon kehittäminen vaatii työtä ja säännöllistä harjoittelua. Tässä opettajan aineenhallinta korostuu, mutta pääpaino on opettajan vuorovaikutus- ja tunnetaidoilla. Tutkielman mukaan kaikkein tärkeintä laulamisessa on tunne. Laulamisella on keski-ikäiselle harrastajalle henkilökohtainen merkitys, ja tilaisuutta harrastuksen aloittamiselle on odotettu pitkäänkin, kunnes aika on sopiva ja oma aika ruuhkavuosien jälkeen lisääntyy. Tämä vaatii uskallusta, koska laulaminen ensisijaisesti koetaan tunneasiana. Aikuinen lauluharrastaja motivoituu sisäisesti. Hän haluaa paitsi ilmaista itseään ja oppia käsittelemään ja säätelemään erilaisia tunteita laulamisen avulla, myös tietää, vieläkö hän voi kehittyä ja oppia uutta. Tärkeää on myös oppia riittävä tekniikka, jotta se palvelee ilmaisussa ja itselle tärkeiden asioiden tulkinnassa. Itsetuntemus ja itsensä haastaminen ja ylittäminen ovat tärkeitä motivoivia tekijöitä. Monesti aikuinen, keski-ikäinen aloittava harrastaja liittää laulamiseen kielteisten kokemusten aiheuttamaa häpeää ja pelkoa sekä kokee olevansa par-haimmillaankin keskinkertainen laulaja. Kuitenkin sisäinen, henkilökohtaisia merkityksiä sisältävä motivaatio ja palo laulamiseen ylittävät tuon kynnyksen, ja tässä piilee aikuisen lauluharrastajan po-tentiaali – joka myös tarkoittaa huomion kiinnittämistä yksilölliseen, vuorovaikutukseen perustuvaan ymmärtävään opetuksen suunnitteluun. Tässä tutkielmassa merkittävä huomio oli se, että aikuinen ajattelee laulutaidon edellytyksenä olevan oikeanlaisen, varman tunnetilan. Tämän ymmärtämisessä opettajan tunnetaidot nousevat ratkaisevaan asemaan.