Jälkikäsittelyn riskit huutokauppakentällä
Siira, Nuutti (2020)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112524249

Tiivistelmä
Puolustusvoimien kaluston jälkikäsittelytoiminta huutokauppakentällä Millog Oy:n Kalkun toimipaikalla vaati kokonaiskuvan muodostamista alueen toimintaan liittyvistä riskeistä. Toiminta alueella on jatkunut pitkään samankaltaisena ja tiedot alueen historiasta sekä alueella tehdyistä selvityksistä olivat hajallaan eri lähteissä. Alueen aikaisemman maankäytön perusteella oli aihetta kartoittaa maaperän pilaantuneisuutta ja tarvetta pilaantuneisuuden lisäselvityksiin.
Tämän opinnäytetyön tavoite oli huutokauppakentän pohjatiedon kerääminen riskien hallitsemiseksi ja mahdollisten maaperätutkimusten kohdistamiseksi. Työn teoriaosa käsittelee riskienhallintaa ja sen soveltamista kohteissa, joissa epäillään maa-ainesten pilaantumista. Kerätystä tiedosta laadittiin yhtenäinen materiaali, joka koostui haastatteluista, ympäristöselvityksestä ja dokumenttien perusteella tehdystä historiatietojen selvittämisestä. Haastatteluissa hyödynnettiin alueella vuosikymmeniä työskennelleen henkilöstön asiantuntemusta. Ympäristöselvityksessä tutkittiin alueen ympäristöä, sen toimijoita ja muiden toimijoiden tuottamia selvityksiä alueesta, kuten Nokian Veden Maatialanharjun pohjavesialueen suojelusuunnitelmaa. Alueesta koostettiin teemakarttoja paikkatietoaineiston avulla. Maaperän pilaantuneisuutta ja sen tutkimustarvetta selvitettiin Pirkanmaan ELY-keskuksen tietokantojen ja alueella tehtyjen aiempien maaperätutkimusten perusteella. Kentän pohjarakenteiden ominaisuuksia selvitettiin vanhojen rakennuspiirustusten ja työmaakokousten pöytäkirjojen avulla.
Työn myötä alueesta muodostettiin yhtenäinen kokonaiskuva, joka vastaa Ympäristönsuojelulain (527/2014) toiminnanharjoittajan selvilläolovelvoitteeseen. Tuloksien perusteella tarkasteltiin alueen riskienhallintaa toiminnan kehittämiseen liittyvän päätöksenteon tueksi. Lisäksi työllä varmistetaan tiedonkulun jatkumo työyhteisössä.