Lihavuuden vaikutus ei-alkoholiperäiseen rasvamaksatautiin; sairaanhoitaja potilaan ohjaajana
Taskinen, Satu; Reinikainen, Elina; Taskinen, Satu (2020)
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112624579
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112624579
Tiivistelmä
Lihavien määrä on lähes kolminkertaistunut viimeisten vuosikymmenten aikana, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan jopa noin joka neljäs suomalainen yli 30-vuotias on merkittävästi ylipainoinen. Lihavuusepidemian myötä myös ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti (NAFLD) on lisääntynyt. Vyötärölihavista noin 80 % sairastaa alkoholista johtumatonta rasvamaksatautia. Hoitamattomana tauti voi johtaa ei-alkoholiperäiseen steatohepatiittiin (NASH) ja siitä edelleen maksakirroosiin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lihavuuden merkitystä ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin synnyssä sekä siihen liittyviä muita riskitekijöitä ja kuinka ne vaikuttavat sairauden etenemiseen. Sen lisäksi tarkoituksena oli kuvata, mitä ammatillista osaamista sairaanhoitaja tarvitsee ei-alkoholiperäistä rasvamaksatautia sairastavan hoitotyössä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa Savonia ammattikorkeakoulun käyttöön hoitotyön opetuksessa. Työn tilaajana oli Savonia ammattikorkeakoulu.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, johon aineistoa haettiin keväällä ja kesällä 2020. Aineistoa haettiin Cinahl-, PubMed-, ja Medic -tietokannoista. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin 13 aineistoa vuosilta 2015–2020, joista 12 oli kansainvälistä ja yksi suomalainen. Aineistoa käsiteltiin induktiivisen sisältöanalyysin avulla.
Opinnäytetyönä toteutetun kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että lihavuudella on suuri merkitys ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin syntyyn ja sen vakavampien muotojen kehittymiseen. Tämän lisäksi muita suuria riskitekijöitä ovat muun muassa metabolinen oireyhtymä ja tyypin 2 diabetes. Taudin varhainen tunnistaminen ja elintapamuutokset ovat avainasemassa taudin hoidossa. Sairaanhoitajalta tarvitaan monialaista osaamista sekä oman ammattitaidon kehittämistä ei-alkoholiperäisen rasvamaksapotilaan hoitoprosessissa.
Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää sairaanhoitajien opetuksen kehittämisessä ja terveydenhuollon ammattilaisten tiedon lisäämisessä. Jatkossa voidaan tutkia, kuinka paljon sairaanhoitajilla on tietoa tästä yleistyvästä sairaudesta ja sen hoidosta.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lihavuuden merkitystä ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin synnyssä sekä siihen liittyviä muita riskitekijöitä ja kuinka ne vaikuttavat sairauden etenemiseen. Sen lisäksi tarkoituksena oli kuvata, mitä ammatillista osaamista sairaanhoitaja tarvitsee ei-alkoholiperäistä rasvamaksatautia sairastavan hoitotyössä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa Savonia ammattikorkeakoulun käyttöön hoitotyön opetuksessa. Työn tilaajana oli Savonia ammattikorkeakoulu.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, johon aineistoa haettiin keväällä ja kesällä 2020. Aineistoa haettiin Cinahl-, PubMed-, ja Medic -tietokannoista. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin 13 aineistoa vuosilta 2015–2020, joista 12 oli kansainvälistä ja yksi suomalainen. Aineistoa käsiteltiin induktiivisen sisältöanalyysin avulla.
Opinnäytetyönä toteutetun kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että lihavuudella on suuri merkitys ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin syntyyn ja sen vakavampien muotojen kehittymiseen. Tämän lisäksi muita suuria riskitekijöitä ovat muun muassa metabolinen oireyhtymä ja tyypin 2 diabetes. Taudin varhainen tunnistaminen ja elintapamuutokset ovat avainasemassa taudin hoidossa. Sairaanhoitajalta tarvitaan monialaista osaamista sekä oman ammattitaidon kehittämistä ei-alkoholiperäisen rasvamaksapotilaan hoitoprosessissa.
Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää sairaanhoitajien opetuksen kehittämisessä ja terveydenhuollon ammattilaisten tiedon lisäämisessä. Jatkossa voidaan tutkia, kuinka paljon sairaanhoitajilla on tietoa tästä yleistyvästä sairaudesta ja sen hoidosta.