Haavanhoito kehitysvammayksikössä: Opas Tukena Kaislarannan ohjaajille
Rökman, Susanne; Heikkinen, Tiia (2020)
Rökman, Susanne
Heikkinen, Tiia
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121728821

Tiivistelmä
Kehitysvammaiset ihmiset ovat suuressa riskissä saada painehaavan liikkumattomuuden tai asentohoidon puutteen seurauksena. Lisäksi riskitekijät ovat moninkertaiset muihin ihmisiin verrattuna. Riskitekijöitä painehaavan kehittymiselle ovat esimerkiksi kyvyttömyys pidättää virtsaa, liikuntarajoitteisuus ja tunnottomuus. Painehaavat aiheuttavat yhteiskunnalle kustannuksia sekä asiakkaalle kärsimystä ja elämänlaadun heikkenemistä. Lisäksi kehitysvammaiset ihmiset ovat suuremmassa riskissä saada akuutteja haavoja erilaisten lisävamman- ja/tai sairauden vuoksi, kuten liikuntavammat, ortopediset ongelmat. Lisäksi kehitysvammainen ihminen on myös alttiimpi erilaisille sairauksille, kuten infektioille, sekä kaatumisia ja putoamisia tapahtuu enemmän kuin muulle väestölle.
Kehittämistyön tarkoituksena on tukea Tukena Kaislarannan ohjaajien osaamista haavanhoidossa sekä lisätä tietoa erilaisissa haavanhoitotilanteissa haavanhoito-oppaan avulla. Tavoitteena on edistää asiakasturvallisuutta haavanhoitotilanteissa kehitysvammaisuuden erityispiirteet huomioiden hoidon laadun lisäämiseksi. Kehittämistyön tekijöiden tavoitteena on syventää omaa oppimista haavanhoidon osaamisessa: haavojen ennaltaehkäisyssä, infektioiden tunnistamisessa ja haavanhoidossa. Haavanhoito-opas toteutettiin kyselytutkimuksena toimeksiantajan kanssa. Opas laadittiin vastausten perusteella ja oppaaseen valittiin seuraavat teemat: kehitysvammatyössä asiakkailla yleisimmin esiintyvät haavatyypit, haavanhoitotuotteet ja niiden valinta sekä painehaavojen ennaltaehkäisy päivittäisessä hoitotyössä. Sisältörakenteista muodostuivat pääotsikot oppaaseen. Tietoa oppaaseen haettiin tiedonhakuprosessin avulla kotimaisista sekä kansainvälisistä tutkimuksista kehitysvammaisten haavanhoitoon ja painehaavoihin liittyen. Lisäksi käytössä oli terveysalan kirjallisuutta ja Savonian tietokantoja hyödynnettiin.
Jatkotutkimusaiheena on kehittää haavanhoito-opasta asiakasystävällisemmäksi kehitysvammaisten asiakkaiden haavanhoitoa varten. Haavanhoito-oppaasta voi tehdä asiakkaille haavanhoitotilanteista selkokieliversioita ja hyödyntää erilaisia kuvakommunikaatiomenetelmiä, kuten pictot eli kuvakortit. Niitä käytetään kommunikoinnin tukena kehitysvammaisten ihmisten parissa. Asiakas voi näin ollen itse osallistua haavanhoitotilanteeseen selkeän kuvaohjeen avulla. Asiakkaan osallistaminen hoitoon lisää asiakastyytyväisyyttä ja näin ollen edistää itsemääräämisoikeutta.