RENNOSTI VAAN - Rentousharjoittelun vaikutus urheilijan palautumiseen
Ruohonen, Saara (2012)
Ruohonen, Saara
Rovaniemen ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201203153467
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201203153467
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli saada selville, onko rentousharjoittelulla positiivista vaikutusta urheilijan palautumiseen ja kuinka tehokkaasti urheilija harjoittelee tällä tavoin palautuneena.
Tutkittavina oli 14 nuorta yksilöurheilijaa, kansallisen ja kansainvälisen tason mäkihyppääjiä, yhdistetyn urheilijoita sekä yleisurheilija. Tutkimusjakso oli neljän viikon mittainen ja se jaettiin kahteen erilliseen jaksoon, kontrolli- ja koejaksoon. Kymmenen urheilijan palautumista mitattiin Firstbeatin sykevälivaihteluun perustuvalla mittarilla neljänä yönä viikossa ja kaikki 14 urheilijaa täyttivät päiväkirjaa määrätyistä öistä sekä kahdesta harjoituksesta viikossa koko seurantajakson ajan. Näin saatiin tutkimusasetelma, jossa oli kontrolli- sekä koejakso, joiden palautumisen keskiarvoja vertailtiin keskenään. Kontrollijaksolla urheilijat harjoittelivat normaalisti, mittasivat palautumista ja täyttivät päiväkirjaa ja koejaksolla he edellä mainittujen lisäksi kuuntelivat rentousäänitettä. Urheilijat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen aloitti kontrolliryhmänä ja toinen koeryhmänä ja puolessa välissä vaihdettiin osia.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella rentousharjoittelulla ei ollut tilastollista merkittävyyttä palautumisen kannalta. Kuitenkin, rentousharjoittelun vaikutus oli yksilöllistä ja moni urheilija koki sen hyödylliseksi oman palautumisensa ja harjoittelunsa kannalta. Palautumisen seurannalla urheilijat saivat hyödyllistä tietoa unensaannistaan, joka usealla oli puutteellista. Tilastollisessa analyysissa käytettiin Wilcoxonin merkkitestiä, joka osoitti, että viidellä urheilijalla kymmenestä havaittiin parempi keskiarvo koejaksolla kuin kontrollijaksolla, mikä osoittaisi, että rentousharjoittelulla on palautumiseen positiivinen vaikutus yksilöillä. Kuitenkin tuloksiin vaikuttivat monet asiat ja tämän perusteella ei voida todistaa että palautumisen paraneminen olisi johtunut nimenomaan rentousharjoittelusta.
Tutkittavina oli 14 nuorta yksilöurheilijaa, kansallisen ja kansainvälisen tason mäkihyppääjiä, yhdistetyn urheilijoita sekä yleisurheilija. Tutkimusjakso oli neljän viikon mittainen ja se jaettiin kahteen erilliseen jaksoon, kontrolli- ja koejaksoon. Kymmenen urheilijan palautumista mitattiin Firstbeatin sykevälivaihteluun perustuvalla mittarilla neljänä yönä viikossa ja kaikki 14 urheilijaa täyttivät päiväkirjaa määrätyistä öistä sekä kahdesta harjoituksesta viikossa koko seurantajakson ajan. Näin saatiin tutkimusasetelma, jossa oli kontrolli- sekä koejakso, joiden palautumisen keskiarvoja vertailtiin keskenään. Kontrollijaksolla urheilijat harjoittelivat normaalisti, mittasivat palautumista ja täyttivät päiväkirjaa ja koejaksolla he edellä mainittujen lisäksi kuuntelivat rentousäänitettä. Urheilijat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen aloitti kontrolliryhmänä ja toinen koeryhmänä ja puolessa välissä vaihdettiin osia.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella rentousharjoittelulla ei ollut tilastollista merkittävyyttä palautumisen kannalta. Kuitenkin, rentousharjoittelun vaikutus oli yksilöllistä ja moni urheilija koki sen hyödylliseksi oman palautumisensa ja harjoittelunsa kannalta. Palautumisen seurannalla urheilijat saivat hyödyllistä tietoa unensaannistaan, joka usealla oli puutteellista. Tilastollisessa analyysissa käytettiin Wilcoxonin merkkitestiä, joka osoitti, että viidellä urheilijalla kymmenestä havaittiin parempi keskiarvo koejaksolla kuin kontrollijaksolla, mikä osoittaisi, että rentousharjoittelulla on palautumiseen positiivinen vaikutus yksilöillä. Kuitenkin tuloksiin vaikuttivat monet asiat ja tämän perusteella ei voida todistaa että palautumisen paraneminen olisi johtunut nimenomaan rentousharjoittelusta.