IDI–Sielunruokaa ja innovaatiota : Tanssiryhmän perustaminen vapaalle tanssin kentälle
Tuoresmäki, Heini (2012)
Tuoresmäki, Heini
Savonia-ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205117783

Tiivistelmä
Opinnäyteprojekti käsittelee Savonia-ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen (2008–2012) aikana perustettua IDI-tanssiryhmän taloudellista, henkistä ja sosiaalista merkitystä sen jäsenille ja tanssin kentälle. Ryhmän toiminnalle luotiin viitekehys kartoittamalla kuvaa Suomen
vapaasta tanssin kentästä eli valtiontuen ulkopuolisista toimijoista.
Opinnäytetyöprojektin aineisto pohjautuu haastatteluista kerättyyn materiaaliin sekä tanssialan lehtien artikkelijulkaisuihin. Työn tarkoitus on määrittää ryhmän perustamisprosessi, toiminnan lähtökohdat ja merkitys ryhmän jäsenille. Opinnäytetyöprojektin myötä IDI-tanssiryhmä sai työkaluja toimintansa kehittämiseen. Projektin uskotaan edistävän ryhmän järjestäytymistä ja tavoitteellisempaa toimintaa vapaalla kentällä sekä rahoittajien edessä. Projekti ohjaa ryhmän toimintaa, toiminnan arviointia tulevaisuudessa ja lisää ryhmän tunnistettavuutta. Lisäksi se
säilyy ryhmälle merkittävänä raporttina toiminnan käynnistysvaiheista.
Opinnäytetyöprojekti kertoo tarpeesta lisätä yrittäjyyteen ja freelancerin toimenkuvaan liittyviä kursseja kaikkiin tanssialan koulutuksiin. Tavoitteena on myös herättää vapaan kentän muita toimijoita avaamaan tarkemmin omia toimintansa lähtökohtia sekä perusteita että arvioimaan toimintaansa laadullisesti. Työllä pyritään edelleen avaamaan myös keskustelua vapaan kentän toimijoiden välille.