Voimaannuttava musiikki
Rajasalo, Saara (2012)
Rajasalo, Saara
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205229248

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee musiikin voimaannuttavia aspekteja ihmiselle. Musiikin on todettu olevan ihmisen arjessa läsnä monin tavoin ja monissa tilanteissa. Musiikin merkitys osana jokapäiväistä toimintaa on kiistaton. Musiikki kuuluu niin juhla- ja vapaa-ajan hetkiin kuin oheistoimintana esimerkiksi työhön ja muihin rutiineihin.
Musiikin eri elementeillä on omat erityislaatuiset merkityksensä ihmisen tunne-elämän säätelijänä. Työssä tuodaan esiin erilaisia musiikkiterapian muotoja ja niiden käytössä vaadittavia taitoja. Näissä terapioissa potilas voi olla ulkoisesti itse joko passiivisessa tai aktiivisessa roolissa. Lisäksi musiikkia on hyödynnetty aivoinfarktipotilaiden kuntoutuksessa, jolloin musiikin positiiviset vaikutukset näkyvät myös fysiologisella tasolla.
Työn tavoitteena on esitellä edellä mainitut kolme musiikin hoitavaa tasoa ja ulottuvuutta. Kirjallisuudesta poimitaan musiikin kolmeen voimannuttavaan tasoon liittyviä pääkohtia. Työn lähtökohta on henkilökohtainen; se syntyi oman mielenkiinnon tuloksena. Olen perehtynyt aihetta käsittelevään kirjallisuuteen monipuolisesti ja koonnut sieltä oleellisemman.
Voidaan väittää, että musiikilla sen sisältämine kaikkine elementteineen on ih-mistä voimaannuttava vaikutus. Tästä syystä ei ole ihmeellistä, että musiikilla on aina ollut paikka yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa. Suurin osa ihmisistä ei tietoisella tasolla tunnista musiikin hoitavaa merkitystä, joten tästä syystä on tärkeää käsitellä teemaan liittyviä perusteita. Näin keskustelu musiikin voimasta laajenee, ja saadaan yhä enemmän voimavaroja musiikin tutkimukseen ja hyödyntämiseen myös muusta kuin puhtaasti taiteellisesta näkökulmasta. Musiikin eri elementeillä on omat erityislaatuiset merkityksensä ihmisen tunne-elämän säätelijänä. Koska musiikilla on voimakas rooli ihmisen sisäisen toiminnan säätelyssä, on luontevaa käyttää musiikkia myös terapian välineenä. Näissä terapioissa potilas voi olla ulkoisesti itse joko passiivisessa tai aktiivisessa roolissa. Musiikkia on hyödynnetty aivoinfarktipotilaiden kuntoutuksessa, jolloin musiikin positiiviset vaikutukset näkyvät myös fysiologisella tasolla.