Kerrostalopihan kunnostuksen suunnittelu : Kohteessa As Oy Oulun Tervaportti, Sihtikatu 6, Oulu
Sillanpää, Raimo (2012)
Sillanpää, Raimo
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205259969

Tiivistelmä
Kerrostalojen piha-alueiden kunnostukset ovat lisääntymässä. Etenkin 70-, 80- ja 90-luvuilla rakennetut kerrostalokiinteistöjen pihat ovat yleensä jonkin asteisen kunnostuksen tarpeessa. Pihojen hoitoa on monesti laiminlyöty, minkä vuoksi mm. pihan rakenteet, kalusteet ja kasvit ovat päässeet huonoon kuntoon. Kunnostuksen tarpeet ja syyt vaihtelevat, mutta yleensä sillä pyritään parantamaan alueen arvokkuutta, asumisviihtyvyyttä ja toimintoja.
Opinnäytetyön suunniteltava kerrostalopiha, As Oy Oulun Tervaportti, sijaitsee Oulussa Meri-Toppilan kaupunginosassa, osoitteessa Sihtikatu 6. Työn tilasi Kiinteistötahkola Oy ja yhteistyötahona oli myös As Oy Oulun Tervaportin taloyhtiön hallitus. Työn tavoitteena oli kohentaa kohteen piha-alueiden yleisilmettä ja edustavuutta, lisätä alueen arvokkuuden tuntua ja toimivuutta sekä kohentaa asumisviihtyisyyttä. Suunnittelualueen hulevesiongelmiin haluttiin löytää ratkaisuja. Alueen asukkaita haluttiin osallistaa. Suunnitteluprosessin aikana alueen asukkaita osallistettiin asukaskyselyllä ja heidän mielipiteitään huomioitiin valmiissa suunnitelmissa.
Työssä tuli soveltaa laaja-alaisesti tietoutta kerrostalojen pihasuunnittelusta. Opinnäytetyön aikana perehdyttiin lähinnä kotimaisiin kerrostalopihojen suunnittelua käsitteleviin kirjoihin, oppaisiin ja opinnäytetöihin. Tietoa haettiin myös hulevesien käsittelystä ja osallistamismenetelmistä.
Suunnittelutyön tuloksena syntyi kerrostalopiha-alueen rakennussuunnitelmatasoinen kunnostussuunnitelma, joka pitää sisällään alueiden yleis- ja rakennussuunnitelman, poikkileikkaussuunnitelmat (A-A ja B-B) ja Detaljin sekä havainnekuvat (2 kpl). Asukaskyselystä tehtiin tarvittavat tulosten esitykset ja analysoinnit. Suunnitelmia tukemaan ja täydentämään tehtiin suunnitelma- ja työselostus. Suunnitelman toteuttamisesta tehtiin kustannusarvio.