Yhteistyötä, ymmärtämättömyyttä ja putoamisen paikkoja : Omaiset kertovat kokemuksistaan mielenterveyspalveluista
Saarinen, Virpi (2012)
Saarinen, Virpi
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205239401
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205239401
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni kartoitti omaisten kokemuksia omasta asemastaan julkisissa mielenterveyspalveluissa. Pyrin nostamaan teemahaastattelujen avulla esille sellaisia käytännön tilanteita, joissa omainen on kokenut tulleensa kuulluksi tai sivuutetuksi. Halusin selvittää myös, kenen ääni tulee kuulluksi päätöksenteossa, ja mitkä tekijät edistävät tai estävät omaisen kuulluksi tulemista.
Suorittamani viiden teemahaastattelun aikana kävi ilmi, etteivät haastatellut omaiset muista niin tarkkaan yksittäisiä käytännön tilanteita, että aineiston perusteella olisi mahdollista tarkastella päätöksentekoa ja omaisen osallisuutta siinä. Tutkimus antoi kuitenkin kuvan siitä, millaisissa tilanteissa omaiset olivat kokeneet tulleensa kuulluiksi ja millaisiin tilanteisiin liittyi ongelmia omaisen näkökulmasta.
Omaisten kuulluksi tulemisen kokemukset liittyivät usein vaiheeseen, jolloin sairastunut läheinen oli psykiatrisen hoidon piirissä, kun taas sairastuneen hoitoon pääsyn ja sairaalasta kotiuttamisen kuvaukset olivat ongelmakertomuksia. Myös sosiaaliturvan pirstaleisuus näyttäytyi ongelmallisena niissä kertomuksissa, joissa omainen koetti selvitä itse byrokratiaviidakossa ilman sosiaalialan ammattilaisen apua. Tilanteet, joissa ammattihenkilöstö antoi omaiselle tietoa tai ylipäätään keskusteli omaisen kanssa, näyttäytyivät myönteisinä kokemuksina. Tuloksia arvioitaessa on huomattava, että osa kokemuksista kumpuaa vanhoista, vuosien tai vuosikymmenienkin takaisista tapahtumista.
Haastattelemani omaiset esittivät myönteisemmän näkemyksen omasta asemastaan kuin omaisen asemasta yleisesti ottaen. Tarkastelin tätä eroa narratiivisen lähestymistavan avulla. Ero on mahdollista ymmärtää esimerkiksi siten, että pitkän selviytymisprosessin läpikäyneet omaiset ovat jäsentäneet kokemuksiaan kertomalla niistä sosiaalisessa ympäristössä ja he tulkitsevat kokemuksiaan keskimääräistä myönteisemmin.
Suorittamani viiden teemahaastattelun aikana kävi ilmi, etteivät haastatellut omaiset muista niin tarkkaan yksittäisiä käytännön tilanteita, että aineiston perusteella olisi mahdollista tarkastella päätöksentekoa ja omaisen osallisuutta siinä. Tutkimus antoi kuitenkin kuvan siitä, millaisissa tilanteissa omaiset olivat kokeneet tulleensa kuulluiksi ja millaisiin tilanteisiin liittyi ongelmia omaisen näkökulmasta.
Omaisten kuulluksi tulemisen kokemukset liittyivät usein vaiheeseen, jolloin sairastunut läheinen oli psykiatrisen hoidon piirissä, kun taas sairastuneen hoitoon pääsyn ja sairaalasta kotiuttamisen kuvaukset olivat ongelmakertomuksia. Myös sosiaaliturvan pirstaleisuus näyttäytyi ongelmallisena niissä kertomuksissa, joissa omainen koetti selvitä itse byrokratiaviidakossa ilman sosiaalialan ammattilaisen apua. Tilanteet, joissa ammattihenkilöstö antoi omaiselle tietoa tai ylipäätään keskusteli omaisen kanssa, näyttäytyivät myönteisinä kokemuksina. Tuloksia arvioitaessa on huomattava, että osa kokemuksista kumpuaa vanhoista, vuosien tai vuosikymmenienkin takaisista tapahtumista.
Haastattelemani omaiset esittivät myönteisemmän näkemyksen omasta asemastaan kuin omaisen asemasta yleisesti ottaen. Tarkastelin tätä eroa narratiivisen lähestymistavan avulla. Ero on mahdollista ymmärtää esimerkiksi siten, että pitkän selviytymisprosessin läpikäyneet omaiset ovat jäsentäneet kokemuksiaan kertomalla niistä sosiaalisessa ympäristössä ja he tulkitsevat kokemuksiaan keskimääräistä myönteisemmin.