Kartoitus Mikkelin Seudun Selkäyhdistyksen toiminnan kehittämiseksi
Loikala, Elina; Koponen, Anu; Salonen, Henri (2009)
Loikala, Elina
Koponen, Anu
Salonen, Henri
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911195678

Tiivistelmä
Opinnäytetyömme aiheena on Mikkelin Seudun Selkäyhdistyksen toiminnan kehittäminen nuorille. Tarkoituksenamme on kartoittaa nuorten asenteita ja tietämystä selkävaivoista sekä selän hyvinvoinnista. Aihe opinnäytetyöhön löytyi Mikkelin Seudun Selkäyhdistys ry:n tarpeista suunnata toimintaansa myös nuorille. Yhdistys on huolestuneena seurannut nuorten selkävaivojen yleistymistä. Yhdistys haluaa saada nuoria mukaan toimintaan, jolloin toiminta olisi myös ennaltaehkäisevää työtä.
Opinnäytetyömme teoriapohjana ovat nuorten yleisimmät selkävaivat, istumisen ja nostamisen ergonomia sekä nuorten fyysinen aktiivisuus.
Hankkiaksemme tietoa järjestimme pienimuotoisen tapahtuman Kalevankankaan yläkoulun 7.-luokkalaisille. Tapahtumassa havainnoimme nuorten tietämystä ja asenteita selän hyvinvoinnista. Yhtenä tiedonhankintakeinona käytimme kyselyä, jonka tavoitteena on kartoittaa kuinka usein nuorilla esiintyy selkäkipuja, miten ja kuinka usein he liikkuvat vapaa-ajallaan.
Saimme selville tapahtumassa, että nuoret liikkuvat aktiivisesti vapaa-ajallaan. Tytöillä selkäkipuja esiintyy selvästi enemmän kuin pojilla ja että pojat ovat aktiivisempia liikkumaan vapaa-ajalla kuin tytöt. Perinteiset urheilulajit ovat edelleen nuorten suosiossa ja nuorten harrastustoiveissa esiintyi myös erilaisia extremelajeja.
Näiden tulosten pohjalta laadimme Mikkelin Seudun Selkäyhdistys ry:lle joitakin kehitysehdotuksia nuorten aktivoimiseksi mukaan yhdistyksen toimintaan. Kehitysehdotuksia yhdistykselle ovat selkätunnit, selkäkiertue, yhdistyksen toiminnan suuntaaminen nuorille ja nuorten toimintakerho.