Sosiaalinen taide : hahmotelma sosiaalisen taiteen eetokseksi

Abstract

Opinnäytteessäni hahmottelen käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisesta taiteesta ja sen merkityksestä hyvinvoinnin edistämisessä. Toisena tavoitteenani oli laajentaa moniammatillisuuden käsitettä sosiaalialalla sekä synnyttää ymmärrystä sosiaalialan ja taiteen yhteistyön esteistä, jotta pystyisimme myös purkamaan niitä.

Keskeinen kysymys tässä tutkielmassa on, mitä on sosiaalinen taide ja millainen merkitys sillä on kansalaisten hyvinvoinnin edistämisessä? Tietoa keräsin tutkielmaani varten sosiaalipedagogisesta - ja taiteenalan kirjallisuudesta. Haastattelin myös soveltavan taiteen kentällä toimivia taiteilijoita ja pedagogeja. Haastattelukysymykseni oli, millaisia esteitä olet kohdannut taiteen ja hyvinvoinnin yhteistyö projekteissa ja millaisia keinoja ehdotat esteiden purkamiseksi? Tutkielmassani on sosiaalipedagoginen viitekehys, johon peilaan sosiaalisen taiteen osa-alueita: yhteisö, subjektius, emansipaatio ja integraatio, inhimillinen kasvu, osallisuus, empowerment ja dialogi. Sosiaalipedagogiseen viitekehykseen sulautan sosiokulttuurisen innostamisen yhtenä kulttuuritoiminnan muotona.

Tutkielmani tulokseksi esitän sosiaalisen taiteen eetoksen. Sosiaalisen taiteen eetoksella tarkoitan taiteen eettistä luonnetta: sen käsitystä oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, sekä arvostettavasta ja ei-arvostettavasta. Tutkielmani tuloksena syntyi myös tulevaisuuden suuntaa siitä kuinka yhteistyötä taiteen ja hyvinvointialan välillä voidaan edistää.

Moniammatillisuutta sosiaalialalla on tarkasteltu lähinnä sosiaali- ja terveysalan ammattien kautta. Sosiaalipedagoginen työorientaatio pyrkii ylittämään vakiintuneita rajoja koulutuksen, kulttuuri- ja sosiaalisen työn välillä. Sosiaalisen taiteen määritelmän ja eetoksen kautta pyrin tuomaan esille sosiaali- ja taidealan hedelmällisen yhteistyön. Tämän yhteistyön syntyminen vaatii uteliaisuutta ja rohkeutta raja-aitojen ylityksiin. Yhteistyön esteiden tunnistamisen kautta voidaan löytää uudenlainen toimintakulttuuri, joka edistää yhteiskunnallista hyvää.

The first goal of this study was to examine the perception of social art and its ethos. I aimed to bring forward the fruitful collaboration between the social and art fields. This thesis enhanced conceptions and experiences about social art and its significance for citizens’ well-being. The second goal was to expand the concept of multi-professionalism in the social field. Presently multi-professionalism has been addressed mainly through social and health care occupations. For this study, I interviewed artists and pedagogues working in the field of applied arts. I asked them about the kinds of obstacles they had met in working jointly with art and well-being and what kinds of means we could find to unravel them. The study was tied to a social-pedagogical framework, through which I addressed the sub-fields of social art: community, subjectivity, emancipation and integration, human growth, inclusiveness, empowerment and dialogue. I melded this social-pedagogical framework with socio-cultural animation as one form of cultural activity. The social-pedagogical work orientation aims to overcome established borders between the perspectives of education as well as cultural and social work.

As an outcome, the study generated an ethos of social art. Here this ethos meant the ethical nature of art: its understanding of what was considered right and wrong, good and bad as well as valuable and worthless. In this study I asked what social art was and what meaning it had in advancing the well-being of citizens.

Generating this collaboration requires curiosity and courage in overcoming barriers. Through identifying the obstacles in collaboration it is possible to find a new form of cultural activity for the good of society.