Onninen Pasilan toimipisteen ympäristövaikutukset infrastruktuurisegmentissä
Eronen, Joona (2021)
Eronen, Joona
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202104296333

Tiivistelmä
Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Onninen Oy:n kanssa. Onninen on suomalainen teknisen tukkukaupan yritys, joka siirtyi vuonna 2016 Keskon omistukseen. Yritysten liiketoiminta on levinnyt laajasti Eurooppaan saakka ja Suomessa yritykset ovat omien alojensa markkinajohtajia.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tehdä ympäristönäkökohtien selvitystyö Onnisen logistiikan ja vastuulisuustoiminnan nykytilanteesta. Tavoitteissa keskitytään pääosin Onnisen uuteen Pasilan Expressin toimipisteeseen, mutta aiheet käsittelivät myös koko organisaation toimintaa. Pyrkimyksenä oli tuoda esille mahdollisia kehityskohteita.
Työssä saavutetut tulokset osoittavat Onnisen tavarantoimituksien olevan nopeaa, ympäristöystävällistä sekä tehokasta. Jo ennestään moitteettomasti toimivaan logistiikkaan ei kyetty tekemään keskeisiä muutoksia, vaan parannusehdotuksia lähdettiin toteuttamaan pienemmistä, lisäarvoa tuovista ratkaisuista.
Keskon omistuskauden aikana vastuullisen liiketoiminnan merkitys on korostunut ja toimintaa ohjataan tarkoin laadituilla suunnitelmilla. Opinnäytetyössä kehityskohteita havaittiin vain rajallinen määrä, mikä kertoo organisaation vastuullisuustyön onnistuneesta toteutuksesta.