Haavahoidon kehittäminen Lohjan asumispalveluissa- Sairaanhoitajien kokemuksia haavahoidosta

Abstract

Kroonisten haavojen ilmaantuvuus on lisääntynyt väestön ikääntymisen, ylipainon ja diabeteksen lisääntymisen vuoksi. Haavan kroonistuminen on henkisesti kuormittavaa potilaalle ja aiheuttaa kustannuksia potilaalle ja yhteiskunnalle. Haavojen hoidon tulisi terveydenhuollossa perustua näyttöön. Vaikka näyttöön perustuva toiminta kuuluu jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen työhön, sairaanhoitajien päätöksenteko on usein vaihtelevaa ja eikä perustu näyttöön.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien kokemuksia haavahoidon toteutumisesta ja haavahoidon kehittämistarpeista Lohjan kaupungin asumispalveluyksiköissä. Tavoitteena oli yhtenäistää Lohjan haavahoidon käytäntöjä asumispalveluyksiköissä sekä parantaa haavahoidon laatua Lohjan kaupungin sairaanhoitopiirissä. Tavoitteena on myös tuottaa kehittämisehdotuksia tutkimuksen tulosten perusteella asumispalveluyksiköihin.

Tutkimus oli laadullinen ja menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimusaineisto kerättiin ryhmähaastatteluilla, joihin osallistui yhteensä kuusi sairaanhoitajaa (n=6). Ensimmäinen haastattelu tapahtui ryhmätapaamisella ja toinen etähaastatteluna tietokoneen välityksellä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.

Tulosten mukaan sairaanhoitajat käyttävät pääsääntöisesti omaa kokemustaan haavahoidon tiedonlähteenä ja näyttö käsitteenä oli epäselvää. Sairaanhoitajan rooli koettiin keskeiseksi sisältäen haavapotilaan kokonaisvaltaista hoitoa sekä muun henkilökunnan ohjeistamista. Moniammatillista tukea haavahoitoon sairaanhoitajat saivat lääkäreiltä ja haavahoidon asiantuntijalta. Kehittämistarpeita koettiin potilastyössä ja organisaation toiminnassa sekä organisaation prosesseissa. Haavahoidon asiantuntijan nopeaa ja helppoa konsultaatiota pidettiin tärkeänä.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää näyttöön perustuvan toiminnan haavahoidon kehittämisessä ja organisaatioiden tukirakenteiden kehittämisessä.