Paikallavaluholvien tuotantotekniikka NCC:n asuntorakentamisessa
Oksanen, Leevi (2021)
Oksanen, Leevi
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105178896

Tiivistelmä
Tämä opinnäytettäkö käsittelee paikallavalettuja holveja ja niiden toteutusmenetelmiä NCC:n asuinrakentamisen näkökulmasta. Työ tehtiin NCC:lle, sillä nykyisin rakennetaan korkeampia asuinkerrostaloja kuin ennen, jolloin myös paikallavaluholvit yleistyvät, sillä usein osa korkeiden kerrostalojen holveista on tehtävä paikallavalettuina.
Työssä on selvitetty eri menetelmiä toteuttaa paikallavaluholvit ja kuinka eri menetelmät vaikuttavat työmaan aikatauluun ja talouteen. Selvitystyötä tehtiin keräämällä eri lähteistä tietoa eri menetelmätavoista ja vertailemalla niiden vaikutuksia ja tutkimalla niiden soveltu-vuutta asuinrakentamiseen. Lähteinä olivat haastattelut ja kirjallisuus, lähteiden perusteella koottiin valintaopas, jonka tarkoituksena on helpottaa paikallavaluholvitöitä suunnitellessa mitä asioita kannattaa huomioida ja mitä vaihtoehtoja on olemassa.
Työ on jaettu muottikaluston, raudoitusten, betonin, betonointimenetelmien ja lämmityksen ja kuivatuksen tutkimiseen ja niiden vaikutusta aikatauluun ja menetelmien valintaa on ver-tailtu ja vertailun perusteella on lopputuloksena valintaopas.