Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n prosessien kuvaus ja kehittäminen
Kukkonen, Minna (2021)
Kukkonen, Minna
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105199449

Tiivistelmä
Tässä työssä oli tarkoitus tunnistaa Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n prosessit ja työn aikana myös tuoda niitä henkilöstölle esiin ja luoda yhdessä prosessikuvaukset. Kuvausten luominen yhdessä muun henkilöstön kanssa auttoi henkilöstöä hahmottamaan paremmin prosessien kulun ja omaa sekä muiden toimintaa siinä.
Yhtiöllä ei ollut koko toiminnan kattavaa jatkuvan parantamisen mallia ja prosessien kuvauksen lisäksi oli tarkoitus myös tunnistaa parantamista kaipaavia kohtia sekä kehittää käyttökelpoinen ja yritykselle soveltuva jatkuvan parantamisen malli. Parantamiseen ja kehittämiseen liittyen laadittiin myös yrityksen oma mittaristo ja sovittiin sen käyttöönotosta ja seurannasta.
Työ koettiin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Prosesseja ei ollut aiemmin yrityksessä tunnistettu ja se olikin hyvä tehdä. Osa prosesseista oli hieman hautautunut arkisen aherruksen lomaan ja ne oli hyvä tunnistaa ominaan. Henkilöstö koki mielekkääksi, että he pääsivät esittämään omia kehittämisajatuksiaan ja tuomaan esiin ongelmakohtia. Kehittämisprojektin alussa tehdyt pohdinnat koettiin johtoryhmässä mieltä avartaviksi ja näistä on jatkossa varmasti hyötyä.
Opinnäytetyön tiimoilta oli tarkoitus toteuttaa myös Lean Six Sigmaa mukaillen kehittämisprojekti. Aikataulullisista syistä projektia ei ehditty opinnäytetyön aikana toteuttaa, mutta siinä päästiin hyvään alkuun ja toteutus jatkuu.