Neuvolan terveydenhoitajien kokemuksia Savuttomat vauvat -kampanjasta
Komulainen, Nina (2021)
Komulainen, Nina
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021052010047

Tiivistelmä
Raskausajan tupakoinnilla voi olla negatiivisia vaikutuksia raskauteen ja odottajan sekä kehittyvän sikiön terveyteen ja hyvinvointiin. Raskausajan tupakointi voi aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen ja sikiön kasvu- ja kehityshäiriöitä. Vastasyntyneellä vauvalla voi esiintyä ärtyneisyyttä, itkuisuutta ja riski kätkytkuolemaan on kohonnut. Lapsen kasvaessa riski oppimisvaikeuksiin, hengitystieinfektioihin ja psyykkisen kehityksen ongelmiin on isompi kuin niillä lapsilla, jotka eivät ole altistuneet sikiöaikana tupakalle.
Suomessa raskaana olevien tupakoivien odottajien määrä on pysynyt lähes samana 1980-luvulta lähtien. Savuttomuuteen tukeminen ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen ovat tärkeä osa neuvolatyötä. Perheiden terveyden edistämisen lisäksi savuttomuuteen tukemisella voidaan säästää terveydenhuollon kustannuksia.
Tämän opinnäytetyön toimeksiantajana oli Hämeenlinnan kaupunki, jonka neuvoloissa otettiin käyttöön Savuttomat vauvat -kampanja vuonna 2017. Kampanjan tarkoituksena on tukea perheitä savuttomuuteen.
Tässä opinnäytetyössä selvitettiin Hämeenlinnan neuvoloiden terveydenhoitajien kokemuksia Savuttomat vauvat -kampanjasta. Opinnäytetyön aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
Tulosten mukaan savuttomuuteen tukeminen koettiin olennaisena osana neuvolatyötä. Kampanja koettiin pääosin onnistuneeksi ja tuloksissa kuvattiin positiivisia kokemuksia vuorovaikutustilanteissa asiakkaiden kanssa. Asiakaslähtöisyyttä kuvattiin muun muassa motivaatiolla ja terveyttä edistävän tiedon antamisella. Haasteina koettiin ajankäyttöön liittyvät ongelmat, asiakkaiden haluttomuus osallistua kampanjaan ja terveydenhoitajien tietojen puute. Kehittämisehdotuksina esitettiin materiaalin ja hoitopolkujen päivittämistä sekä puolison huomioimista savuttomuuden tukemisessa.
Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää neuvolatyön kehittämisessä ja savuttomuuden tukemisessa koko Suomessa neuvolapalveluissa. Opinnäytetyön jatkotutkimustyönä voitaisiin selvittää, miten asiakkaat ovat kokeneet Savuttomat vauvat -kampanjan. Jatkotyöksi voisi ehdottaa myös kehittämistyön, jossa kampanjaa uudistettaisiin terveydenhoitajien kehittämisideoiden pohjalta.