Kouristelevan aikuispotilaan tutkiminen ja ensihoito : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Angervo, Jesse; Grönlund, Miikka; Järvenpää, Aatu (2021)
Angervo, Jesse
Grönlund, Miikka
Järvenpää, Aatu
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021102418871

Tiivistelmä
Kouristelu on aivojen sähköisen toiminnan häiriöstä johtuva oire. Kyseessä on varsin yleinen vaiva ensihoidossa ja se kuuluukin kymmenen yleisimmän ensihoitotehtävän joukkoon. Arviolta noin joka kymmenes ihminen saa elämänsä aikana jonkinlaisen kouristuskohtauksen. Kouristelua oireena voi aiheuttaa epilepsia, erilaiset aivovammat, aivoverenkierron häiriöt, aivojen hapenpuute, elektrolyyttihäiriöt, neurologiset infektiot ja vakava raskauden komplikaatio eli pre-eklampsia.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Opinnäytetyössämme rajasimme selvityksen ulkopuolelle lapsipotilaat ja keskityimme ainoastaan aikuispotilaiden tutkimiseen ja hoitoon. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää yleisimmät kouristelun aiheuttajat, sekä kuinka potilasta voidaan tutkia systemaattisesti sairaalan ulkopuolella ja millä tavalla kouristelevaa potilasta voidaan ensihoidon toimesta hoitaa kentällä.
Opinnäytetyössämme esitämme, kuinka kouristelevaa potilasta on mahdollista tutkia systemaattisesti hyödyntämällä Dr-ABC ABCDE-kaavaa. Selvitimme myös, mitkä esitiedot ovat oleellisia potilaan anamneesia laadittaessa, ja kuinka silminnäkijöitä ja potilasta tulisi systemaattisesti haastatella. Tässä opinnäytetyössä kuvataan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen pohjalta erilaisten kouristelun aiheuttajien oirekuvaa, sekä tärkeitä löydöksiä, jotka vaikuttavat oleellisesti potilaan hoitoon ja hoitopaikan valintaan, sekä myös hoitohenkilökunnan omaan turvallisuuteen.
Kouristelua on mahdollista hoitaa ensihoidossa useilla eri lääkkeillä kuten bentsodiatsepiineilla, levetirasetaamilla, fosfenytoiinilla ja raskausmyrkytyksissä magnesiumilla. Mikäli edellä mainitut lääkkeet eivät tehoa, on mahdollista aloittaa anestesia jo kentällä. Aikaisempien tutkimusten perusteella bentsodiatsepiinien on todettu olevan kaikkein eniten suositeltu lääke ensihoidon käyttöön.
Opinnäytetyöprosessi piti sisällään opinnäytetyön suunnittelun, systemaattisen tiedon hakemisen ja työskentelyvaiheen. Opinnäytetyössämme käytimme lähteenämme hyviksi ja luotettaviksi todettuja, kotimaisia ja kansainvälisiä terveys- ja lääketieteellisiä tietokantoja, sekä mahdollisimman ajankohtaista terveysalan oppi- ja tietokirjallisuutta. Lopulta opinnäytetyö tarkastettiin Turnitin-ohjelmalla plagioinnin välttämiseksi.