Minä päähenkilönä : itsensä hahmoistaminen osana autofiktiivisen, audiovisuaalisen teoksen luomis- ja kirjoitusprosessia
Ryynänen, Ida (2021)
Ryynänen, Ida
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021111220154

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on tutkimus autofiktiivisen hahmon luomisesta televisiosarjan ja laajemmin konventionaalisen, tarinallisen, audiovisuaalisen taiteen kontekstissa. Työ pohjautuu sen teososaksi tekemälleni autofiktiivisen draamakomediasarjan konseptille, jonka väliaikaiset optio-oikeudet (= oikeus kehittää aineettomasta ideasta valmis kaupallinen tuote) myin suomalaiselle tuotantoyhtiölle vuonna 2020.
Konsepti on todellisessa muodossaan tekijänoikeussyistä salattu, mutta kuvailen sitä parhaan kykyni mukaan perehdyttääkseni lukijan siihen mahdollisimman syvällisesti. Käsittelen työssä ensin konseptin idean syntyä, myyntiä ja jatkokehittelyä sekä sen päähenkilöhahmon kirjoitusprosessia omasta näkökulmastani. Myöhemmin keskityn hahmokirjoittamiseen klassisen käsikirjoitusteorian kautta päälähteinäni toimivien käsikirjoitusoppaiden, Robert McKeen Storyn ja Linda Aronsonin The 21st Century Screenplayn, avulla tarkoituksenani havainnoida ei-omakohtaisen fiktiokirjoittamisen ja autofiktiokirjoittamisen yhtäläisyyksiä ja eroja.
Työn pääteesi on, että autofiktio on todellisuudesta inspiroitua fiktiota ja autofiktiivinen hahmokirjoittaminen siten teoreettisesti muuhun fiktiiviseen kirjoittamiseen verrattavaa. Erityislaatuista ja haastavaa siitä tekee sen sijainti tekijän näkökulman, objektiivisen totuuden ja tarun hämärillä rajamailla: kun selkeitä sääntöjä ei ole, kuinka paljon saa, voi, tai pitää puhua totta, liioitella tai valehdella?