Urheilijoiden mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja hoito
Tervonen, Mikko; Laukkanen, Immo (2021)
Tervonen, Mikko
Laukkanen, Immo
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021112221044

Tiivistelmä
Viime vuosien saatossa urheilijoiden mielenterveyden ongelmia on ilmennyt entistä enemmän ja niiden kasvanutta esiintyvyyttä on havaittu mediassa, urheilijoiden omissa elämänkerroissa, mielenterveyskampanjoissa, koulutuksissa, sekä akateemisissa tutkimuksissa. Vaikka useat tutkimukset esittävät, että huippu-urheilijoilla esiintyy yleiseen väestöön verrattuna saman verran mielenterveydenhäiriöitä, ei tieto välttämättä pidä paikkaansa. Monet urheilijat eivät hae apua mielenterveysongelmiin yhdistetyn stigman ja leimatuksi tulemisen vuoksi. Urheilijoiden mielenterveydenongelmien ennaltaehkäisyn kannalta erittäin tärkeää on, että urheilulääketieteen lääkäreiden, muiden urheilun asiantuntijoiden ja urheilijan lähiverkostossa olevien henkilöiden on tunnistettava urheilijoiden mahdolliset mielenterveysongelmat mahdollisimman aikaisin ja puuttua niihin asianmukaisesti. Optimaalisen suorituskyvyn saavuttamiseksi urheilijoille, joilla on mielenterveydenongelmia, tulisi tarjota samantasoista hoitoa psyykkisten ongelmien hoitoon, kuin mitä he saavat fyysisen loukkaantumisen hoitoon.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja menetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata urheilijoilla yleisimmin esiintyviä mielenterveysongelmia ja niille altistavia tekijöitä sekä kartoittaa ajankohtaiset hoito- ja ennaltaehkäisymenetelmät. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ihmisten tietoutta urheilijoilla esiintyvistä mielenterveysongelmista. Yhteiskunnallisen näkökulman lisäksi tutkimuksen tavoitteena on syventää omaa tietämystämme aiheesta. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Savonia ammattikorkeakoulu.
Tiedonhaku suoritettiin keväällä 2021. Tutkimuksia haettiin Cinahl complete- sekä Pubmed-tietokannoista. Tutkimukseen valittiin 10 alkuperäistutkimusta vuosilta 2015–2021. Kaikki käytetyt tutkimukset ovat englanninkielisiä, koska suomenkielisiä tutkimuksia aiheesta ei löytynyt asetetuilla sisäänotto- ja poissulkukriteereillä.
Kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että urheilijoilla esiintyy yhtä paljon mielenterveydenongelmia, kuin muullakin väestöllä. Esiintyvyyden luotettavuutta horjuttaa kuitenkin urheilijoiden ammatillisen avunhakemisen korkea kynnys stigman vuoksi. Ennaltaehkäisyn kannalta erittäin merkittäviksi kohdiksi nousi mielenterveysongelmien varhaisen tunnistamisen tärkeys sekä vakava suhtautuminen ja asianmukainen ongelmiin puuttuminen. Hoidon kannalta tärkeintä on tarjota urheilijoiden psyykkisten ongelmien hoitoon samantasoista hoitoa, kuin fyysisten vammojen hoitoon.