Työkaluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen: nuorille aikuisille suunnatun Semppi-terveyspisteen kehittäminen palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen
Piri, Emma (2021)
Piri, Emma
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021120523816

Tiivistelmä
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen (2020c) vuonna 2019 teettämän asiakasselvityksen mukaan Semppi-terveyspisteellä asioivat olivat tyypillisesti iäkkäitä. Selvityksen pohjalta nousi tarve nuorille aikuisille suunnatun Semppi-terveyspisteen kehittämiseen.
Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kartoittaa, millaisia ominaisuuksia nuoret aikuiset (16–29-vuotiaat) toivovat Semppi-terveyspisteeltä. Kehittämistyön tavoitteena oli kehittää nuorten aikuisten tarpeita vastaava terveyspiste terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmänä käytettiin palvelumuotoilua, sillä se mahdollisti Sempin käyttäjäkeskeisen kehittämisen. Kehittämistyö eteni kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa eli tutkimusvaiheessa kerättiin tietoa nuorten aikuisten kokemuksista Semppi-terveyspisteellä. Tutkimusvaihe toteutettiin teemahaastattelun avulla ja siihen osallistui kaksi Semppi-terveyspisteen käyttäjää. Toisessa vaiheessa eli kehittämisvaiheessa maakunnan nuorille aikuisille järjestettiin ideatyöpaja, joka sisälsi käyttäjäprofiilien, Semppi-terveyspisteen ja Semppi.fi -verkkosivuston ominaisuuksien ideoinnin. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena muodostui uusia ideoita ja näkökulmia nuorten aikuisten terveyden edistämisen työkaluista Semppi-terveyspisteiden toiminnassa Pohjois-Karjalan alueella.
Kehittämistyön tulokset osoittivat, etteivät Semppi-terveyspiste tai sille kuuluva Semppi.fi -verkkosivusto olleet erityisen tunnettuja nuorten aikuisten keskuudessa. Ydintulos oli, että nuoret aikuiset kaipaavat Semppi-terveyspisteelle yleistä viihtyvyyttä lisääviä ominaisuuksia, kun taas Sempin verkkosivustolle toivottiin erilaisten terveysteemojen esittelyä monipuolisten, nuorille aikuisille kohdennettujen digitaalisten toimintojen avulla. Tuloksista myös ilmeni, että nuoret aikuiset kaipaavat Semppi-terveyspisteeltä ja Semppi.fi-verkkosivustolta vertaistukea arjen haasteisiin sekä ohjausta terveyteen ja hyvinvointiin liittyen.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena syntyi näkemyksiä nuorten aikuisten Semppi-terveyspisteen kehittämistä varten. Ideoiden toimeenpano sekä jatkokehittämisehdotukset jätettiin opinnäytetyön tilaajalle. Jatkokehittämistä varten ehdotetaan, että nuorille aikuisille suunnatusta Semppi-terveyspisteestä laaditaan kustannusarvio.