Nuorten itsemurhariskin arvioiminen ja siihen puuttuminen hoitotyössä
Heino, Iida-Maria; Akiala, Säde (2021)
Lataukset:
Heino, Iida-Maria
Akiala, Säde
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021120724047
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021120724047
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on toteutettu osana Laakson yhteissairaalan hanketta, jonka aiheena on nuorten itsemurhariskin arvioiminen psykiatrisessa hoitotyössä. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää nuorten itsetuhoisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja nuorten itsetuhoisuuteen puuttumista hoitotyössä. Opinnäytetyön menetelmänä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Aineiston perusteella itsemurhariskin tunnistamiseen tai tunnistamatta jäämiseen terveydenhuollossa vaikuttivat monet tekijät. Nuorten itsemurhariskiin vaikuttavia tekijöitä olivat nuorten sosiaalisiin suhteisiin liittyvät syyt, erilaiset kumulatiiviset syyt, sekä motiivit itsetuhoiselle käytökselle. Suojaavat tekijät vaikuttivat riskiä vähentävästi. Itsetuhoisuus ilmeni sitä kuvastavana oireiluna, tunteiden hallintaan liittyvinä ongelmina sekä nuoren negatiivisina ajatuksina itsestään ja elämästään.
Tutkimuksista kävi ilmi, että hoidon rakenne sekä hoitajan työskentely vaikuttavat nuorten itsetuhoisuuteen puuttumiseen hoitotyössä. Kokonaisvaltainen hoitotyö, johon sisältyivät koko perheen hoitotyö, hoidon oikea ajoitus sekä hoitotyön eri elementit, kuten hyvän ja turvallisen hoitoympäristön ominaisuudet, oli tärkeä osa onnistunutta itsetuhoisuuden hoitoa. Itsetuhoisuuteen puuttumisessa auttavat hoitajan valmiudet itsetuhoisuuden kohtaamiseen ja kyky onnistuneeseen vuorovaikutukseen potilaan kanssa. Itsetuhoisuuteen puuttuminen rakentuu itsemurhariskin arvioinnista ja tunnistamisesta, itsetuhoisuudesta kysymisestä ja siitä keskustelemisesta.
Tutkimusten tuloksia voidaan hyödyntää nuorisopsykiatrisessa sairaanhoitotyössä, jossa potilaiden itsemurhariskiä tulee arvioida ja hoitaa. Aiheesta ei ole olemassa riittävästi suomenkielistä tutkimusta, eikä kaikissa hoitoyksiköissä ole riittävää ohjeistusta tai käytänteitä kyseisiin tilanteisiin. Opinnäytetyön tuloksia on mahdollista hyödyntää myös muiden ammattikuntien työskentelyssä.
Jatkotutkimusehdotuksia aiheelle voivat olla tutkimukset nuorten itsemurhariskin arvioinnista ja siihen puuttumisesta suomalaisissa terveydenhuollon yksiköissä, sekä erilaisten oppaiden tekeminen nuoria hoitavien tahojen käyttöön. Tutkimuksessa käytetyn aineiston sekä muiden lähteiden perusteella nuorisopsykiatrisessa sairaanhoidossa on tarvetta tuoreelle tiedolle sekä perustelluille toimintatavoille itsetuhoisuuden arvioinnissa.
Aineiston perusteella itsemurhariskin tunnistamiseen tai tunnistamatta jäämiseen terveydenhuollossa vaikuttivat monet tekijät. Nuorten itsemurhariskiin vaikuttavia tekijöitä olivat nuorten sosiaalisiin suhteisiin liittyvät syyt, erilaiset kumulatiiviset syyt, sekä motiivit itsetuhoiselle käytökselle. Suojaavat tekijät vaikuttivat riskiä vähentävästi. Itsetuhoisuus ilmeni sitä kuvastavana oireiluna, tunteiden hallintaan liittyvinä ongelmina sekä nuoren negatiivisina ajatuksina itsestään ja elämästään.
Tutkimuksista kävi ilmi, että hoidon rakenne sekä hoitajan työskentely vaikuttavat nuorten itsetuhoisuuteen puuttumiseen hoitotyössä. Kokonaisvaltainen hoitotyö, johon sisältyivät koko perheen hoitotyö, hoidon oikea ajoitus sekä hoitotyön eri elementit, kuten hyvän ja turvallisen hoitoympäristön ominaisuudet, oli tärkeä osa onnistunutta itsetuhoisuuden hoitoa. Itsetuhoisuuteen puuttumisessa auttavat hoitajan valmiudet itsetuhoisuuden kohtaamiseen ja kyky onnistuneeseen vuorovaikutukseen potilaan kanssa. Itsetuhoisuuteen puuttuminen rakentuu itsemurhariskin arvioinnista ja tunnistamisesta, itsetuhoisuudesta kysymisestä ja siitä keskustelemisesta.
Tutkimusten tuloksia voidaan hyödyntää nuorisopsykiatrisessa sairaanhoitotyössä, jossa potilaiden itsemurhariskiä tulee arvioida ja hoitaa. Aiheesta ei ole olemassa riittävästi suomenkielistä tutkimusta, eikä kaikissa hoitoyksiköissä ole riittävää ohjeistusta tai käytänteitä kyseisiin tilanteisiin. Opinnäytetyön tuloksia on mahdollista hyödyntää myös muiden ammattikuntien työskentelyssä.
Jatkotutkimusehdotuksia aiheelle voivat olla tutkimukset nuorten itsemurhariskin arvioinnista ja siihen puuttumisesta suomalaisissa terveydenhuollon yksiköissä, sekä erilaisten oppaiden tekeminen nuoria hoitavien tahojen käyttöön. Tutkimuksessa käytetyn aineiston sekä muiden lähteiden perusteella nuorisopsykiatrisessa sairaanhoidossa on tarvetta tuoreelle tiedolle sekä perustelluille toimintatavoille itsetuhoisuuden arvioinnissa.