Flash-pohjainen lääkelaskuharjoitusohjelma
Filpus, Kari (2013)
Filpus, Kari
Vaasan ammattikorkeakoulu
2013
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201301141386

Tiivistelmä
Noin neljä vuotta sitten aloitin yhteistyön vaasalaisen matematiikanlehtorin Sinikka Vuorenmaan kanssa. Hän on kehittänyt metodin, jolla sellaisetkin oppilaat, joilla on ollut vaikeuksia oppia mm. prosenttilaskuja, ovat hänen mukaansa metodin avulla oppineet ratkaisemaan niitä sujuvasti.
Sinikka Vuorenmaa on käyttänyt tätä metodia myös opettaessaan sairaanhoitajia Vaasan keskussairaalassa erilaisten lääkelaskujen suorittamisessa. Tästä syntyi ajatus Flash-pohjaisesta opetus-/harjoitusmateriaalista, jota sairaanhoitajat voisivat käyttää valmistautuessaan neljän vuoden välein pidettäviin kokeisiin.
Ohjelma pyrittiin tekemään mahdollisimman ergonomiseksi, jotta sen käyttäminen koettaisiin mielekkääksi. Tästä huolimatta jouduimme tekemään ohjelmaan aikaajoin muutoksia kentältä tulleen palautteen vuoksi. Myös virheiden korjaaminen vei aikaa. Ohjelma onkin nähty tarpeelliseksi, koska suuri osa Suomen sairaanhoitopiireistä on ottanut sen käyttöön.