Musta viiva, filmipohjainen videoteos : Perhefilmien näkyvä ja näkymätön - onnen esittämisen käytännöt kaitafilmissä

Abstract

Opinnäytetyöni on noin viiden minuutin mittainen kokeellinen elokuva, jonka pääasiallisena kuvamateriaalina käytän ukkini 60-luvulla kuvaamia kaitafilmejä. Teokseni lopullinen suunta sai sysäyksen ristiriidasta onnellisena näyttäytyvien kotifilmien sekä äitini kokeman onnettoman ja mustan lapsuuden välillä. Avaan tutkielmassani edellä mainittua ristiriitaa ja pohdin filmimateriaaliin limittyneitä ajatuksia onnesta.

Kiinnittämällä kuvaamalla valikoidut, tärkeät ja onnelliset perhe-elämän hetket, filmit tuottavat kuvaa onnellisuudesta siitä huolimatta että kokemukset niiden takana kertoisivatkin toista. Kamera kuvausvälineenä luo harhaa perhefilmien totuudellisuudesta, toisaalta vanhoihin filmeihin liittyy ajan kultaamaa nostalgiaa. Muistoja jakamalla on mahdollista tuoda päivänvaloon myös kuvaamatta jätettyä, kuten surua ja kriisejä. Muiston muokkautuvainen luonne tarjoaa lisäksi mahdollisuuden käydä perhefilmien avulla läpi omaan elämään liittyviä vaikeita tunteita ja sen myötä lisätä oman elämän mielekkyyttä, onnellisuutta.

My diploma work is a five-minute long experimental film. As a material of the work I’ve used 8 mm films that my grandfather has filmed in the 60’s. During the working process I started to question and explore the contradiction between the happy family life on the films and the unhappy and black memories of my mother’s. In this essay I want to clarify this contradiction the films contain and consider the concept of happiness.

By filming just selected, important - and that usually means happy - moments of the family life, the family films present only a narrow understanding of the situations happened. A camera as a medium easily creates illusion of copying the truth unless one doesn’t understand that the films are also matter of the cameraman, the ones posing in the films and that the films are also an interpretation of the ones watching the films.